Vastatuulta Cortezin merella

Joopajoo, lauantaina lahdettiin rinta rottingilla satamaan, tullissa miehet kyseli papereita. Ei ollut sopivaa joten luukulle ostamaan. Myyja oli kuitenkin lahtenyt rokuli-iltapaivalle joten takaisin hotelliin. Kypsytti. Sunnuntaina uusi yritys ja BMW:lle saatiin paperit, mutta ei Hondille. Problema in computer. Ei auttanut, nelja bemaria (Petri, Sami, Pekka ja mina) lahti lautalla yli muut jaivat odottamaan La Paziin. Puoli yhdentoista aikaan vastapuolen rannassa upean ukkosen saestamana. Motelli sataman kupeesta, cerveezaa kaupasta, uima-altaalle ja nukkumaan. Aamulla lahikylaan etsimaan renkaita, loytyi kaksi. Seuraavaan kylaan 230 km , loytyi Hondiin renkaita. Hondat kayvat varmaankin huomenna vaihtamassa taalla Culiacanissa, meikapojat ajaa 720 km jonnekin jossa on rengasdiileri ja BMW-liike. Meikalaisella on kyydissa Sepon takarengas (tai Visan). Voivat vaihtaa kun saavuttavat karjen.
Kuumaa oli ajella, nestetta kului litra per puoli tuntia. Sellaista 38 ja paalle on pidellyt.
Ollaan kuitenkin jokseen aikataulussa. 15.10 pitaisi olla Panamassa jassa Stahlratte niminen alus odotta. Kunhan saadaan rengasruletti hoidettua ja paastaan itse asiaan niin eikohan se onnistu.

Viela on kesaa jaljella

Pari hukassa ollutta pollahti aamiaispaikkaan samaan aikaan. Viimeinen hukassa olija loytyi La Pazissa. Kaikki ovat nyt taalla vaikkakin kahdessa eri hotellissa. Ulkona vahan vajaa 40 astetta, kylla lampo korjaa luut. Ei loytynyt renkaita taalta joten huomenna mantereen puolelle etsimaan. Tietaa laivamatkaa, laiva lahtee klo 15 ja on seuraavana aamuna perilla. Kamera lakkasi taas toimimasta, ostin uuden. On merkkia fujifilm ja oli halpa. Toivottavasti kestaa taman reissun. Kuvissa italiaano joka on polkemassa PanAmericaa, muutama lisamutka ja 40.000 km. Tekee vapaaehtoistyota joka maassa. YK:n lapsityovoiman vastustamisretkella. Asennetta loytyy, ottakaa mallia kaikki kotipojat. Auringonlasku Baja Californian eramaan ylla. Eipa tuule lahdella, lampoa +37. La Paz.

Huomenna siis laivalle ja ylihuomenna matka jatkuu. Lisaa tiedotteita kun loytyy nettia, nyt kirjoittelen viiden tahden hotellin bussiness centerissa. Eivat muuten huolineet meita tanne eilen vaan lahettivat saman omistajan halvempaan hotelliin vieressa. Tosi hieno sekin. Ollaan senverran resupekkojen nakoisia. PanAmerica siirtyy merimatkailun piiriin ja vaikenee. Mutta vain hetkeksi.

Baja puolessavälissä

Aamulla internetistä vakuutukset, sitten sataman capitanolle ilmoittautumaan, nyt on paperit kunnossa. Aamiainen ja kello oli puoli kaksitoista. Tämä tiesi yöajelua.Lopputulos: kolme pyörää kartalla, yksi tauolla, seitsemän hukassa. Loppuillasta löytyi vielä neljä pyörää joten näin aamusta on kolme pyörää hukassa maailmalla. Pojat lähti intoa piukassa väärää tietä kohti rantaa. Tänään La Paziin, eiköhän siellä kaikki kohtaa.

Passintarkastus

Saatiin välttämättömät huollot tehtyä ja puoli neljältä lähdttiin kohti etelää. Yritettiin ostaa vakuutuksia rajalta mutta siellä myytiin vain autoille. Jatkettiin matkaa ja hups, oltiin Mexicossa. Ei passintarkastusta, ei tullia, ei mitään. Eikä me olla poistuttu USA:sta virallisesti, ei ole Mexicon turistikorttia eikä vakuutuksia pyörille. Viva vapaus ja vallankumous.

Tarkoituksena on ajaa Baja California kahdessa päivässä ja olla La Pazissa kolme yötä. Saadaan huollot tehtyä ja vähän huilattua. 

Mexicoon saapumisen huomaa siitä että tiet huononee, ovat toki parempia kuin  Suomessa. Hotellissa on vain yksi pyyhe per kärsä, pohjoisempana niitä oli vähintään neljä. Että sillai. PanAmerica vaikenee ja jatkaa Väli-Amerikassa.

Kuvissa Baja California, missä asioilla ison puun takana, pitkä silta sekä auringonlasku tänä iltana. Kuvia puuttuu välistä kun otti tuo kamera väliaikaisen lopputilin. Nyt vaikenee PanAmerica.

Vanhana työntekijänä

Laitoin ne +2 nenälle ja aloin tutkimaan lopputilin ottanutta. Räpläsin kaikkia nappeja ja availin luukkuja. Hups, taas toimi. Kuten Peterin tietokonekin. Taisi olla äijässä vika. Otin töihin vanhana työntekijänä.

Lopputili osa 2

Joo, kameran ruutuun tuli teksti "eronnut vakituisesta palveluksesta" tai jotain sinnepäin. Kävin ostamassa +2 silmälasit mutta ei auttanut, ei toimi. On siis ottanut lopputilin. Taitaa tulla asiaa kamerakauppaan.

Ajeltiin toissapäivänä Yosemiten ja Death Valleyn läpi ja eksyttiin matkanjohtajasta. Eikä ollut minun vika, eihän. Oltiin yötä Nevadan puolella kasinossa ja aamulla Petteri ja kolme muuta punakuonoa löytyi Bakeristä hotellin uima-altaan vierestä. Meno oli kun holiday-boyseilla konsanaan. Hakuna matata.

Matka jatkui tänne San Diegoon jossa piti olla huoltopäivä. Kävin äsken Bemariliikkeessä, ja sanoivat että huoltopuolella on yli 2 viikon jono. Taitaa olla parempi lähteä Mexicoon. Tai etsiä joku toinen liike.

Lopputili

Eilen sitten tapahtui se katastrofeista suurin, kamera lakkasi toimimasta.  Eikä toimi tämän Peterin tietokonekaan. Joten ei kuvia eikä juttuja. Kaikki hyvin, huomenna huoltopäivä ja sitten Mexicoon. 

Pitka silta

Eilen lahdettiin sitten aamukahdeksalta ajelemaan etelaan. Moneen mutkan kautta paadyimme noin 150 km pohjoiseen San Fransiscosta. Paiva kului pienilla teilla ja Redwood metsissa. On muuten puilla kokoa siella. Ja ikaakin loytyy toistatuhatta vuotta. Yota olittin alkuperaisen PanAmerican eli highway 1 varrella kunnon villin lannen hotellissa. Huoneeseen mahtui sanky ja virsikirja. Vessat je pesuhuoneet olivat kaytavalla. Aamutoimetkin sujui rivakasti kun jonkun torttu oli tukkinut vessapytyn.
Tanaan sitten toteutui yksi unelma, ajoin Golden Gaten yli. Paiva pyorittiin San Fransiscossa, ajettiin ylamaki alamaki ja katseltiin rannalla merileijonia. Illansuussa jatkettiin matkaa itaan, ollaan nyt Sonora nimisessa kaupungissa. Yosemiten luonnonpuisto on tuossa vieressa. Huomenna sinne ja sitten viela kohti Dead Valleyta. Ollaan hieman aikataulusta jaljessa mutta eramaassa sita on helppo ajaa kiinni. Maanantaina illalla pitaa olla San Diegossa, tiistaina pitaisi vaihtaa Samin keulaan tiivisteet jos ovat saksasta tulleet. Eli ajelemista riittaa.
Hauska oli kurvata Golden Gaten sillanpielessa olevaan taukopaikkaan. Hetkeksi ihmisilta loppui mielenkiinto siltaan ja se kohdistui meihin. Kyselioita ja ihmettelijoita riitti. Sai seista monen vieressa kun kuvia otettiin pyorista. Muutenkin taytyy sanoa etta 11 suomalaispyoraa saa uskomattoman paljon huomiota matkalla. Ja monta vanhempaa rouvaa on kaynyt juttelemassa, johtuukohan se meikalaisten iasta vai olivatko mummelit nuorempana parinasussuja.

Tyyni Valtameri

Aamukahdeksalta liikkeelle, löydettiin oikopolku joka osoittautui kälyiseksi kinttupoluksi. Ajeltiin muutama tunti pöpelikössä, olo oli kuin suoraan Syvä Joki elokuvasta. Huoltoasemalle päästyämme edessä oli bensan vieminen tienposkessa seisoville Hondille, bensat toimitettiin BMWllä, kuinkas muuten.

Iltapäivällä edessä aukeni Tyyni Valtameri. Ajettiin etelään rantatietä pitkin ja majoittauduttiin merenrantamotelliin. Huomenna vuorossa San Fransisco.

Kuvissa St Helenan tulivuori, eihän me hukassa olla, pojat syö vatukoita ja matkajohtaja selvittelee reittiä, auringonlasku tyynellä valtamerellä.

Vuoria

Eilen olikin vuoripaiva, koko paiva mutkatieta etelaan. Katseltiin Mt Raineria ja sen lumihuippua, seka St Helena. St Helena on se tulivuori josta -80 possahti koko kylki taivaan tuuliin. Komeita kivikasoja molemmat.
Yovyttiin Portlandissa ja tanaan matka jatkuu etelaan ja rannikolle. Mopoilua tiedossa aamukahdeksalta auringonlaskuun.

Pojat kävi kylässä

Svenin auto

Packard, 1935, 12 sylinteriä, 12 litraa. Ollut Clark Gabelella, kyydittänyt sillä Greta Garboa. Sven väitti että on uudet autot liian kalliita. Näitä tehty 20 kpl, 1 myynnissä netissä, hinta 190.000 talaa. Svenillä myös yksi 1925 mallinen Packard.

Hyvät sukat

Käyttäkää hyvät ihmiset villasukkia. Meikäläisellä oli jalassa kaksi viikkoa samat eikä haissut yhtään jalkahielle. Kämppäkaveri tarkasti asian joka aamu haistelemalla niitä. Välillä oikein pyysi saada haistella. Eikä haissut, näin on.

Vapaapäivä

Vapaapäivää vietetään pyörän pesun ja huollon merkeissä. Illalla tehdään pieni kaupunkikierros. Pyörä saatiin viimeisteltyä liimaamalla loput tarrat ja asentamalla BMW venttiilihatut (löytyi paikallisesta bemari-liikkeestä). Lämmintä on tänäänkin, huomenna matka jatkuu.

Kuvissa Mikon Volvo Amazon -64, 1 miljoona kilomeriä, 1 omistaja. Lisäksi kartta pyörän keulassa, näkymä Mikon saunan ikkuasta sekä Mikko (oik) ja Sven. Tänään ilalla mennäänkin Svenin luo kyläilemään. Kavereita riittää.

Huh hellettä

Tulla tupsahdettiin tänne Seattleen, 600 km, aamulla -4.5 astetta, hetken päästä hellettä. Nyt istutaan Mikon terassilla ja juodaan yllätysyllätys kaljaa. Yksi sikspäkki alkoholitonta on juomatta. Seuraavaksi on vuorossa sauna ja makkaraa. Mikko on Peterin äidin veli tai jotain sinnepäin.
Naapurin ukko, ruotsalainen herrasmies nimeltä Sven, tuli maasturilla ja lahjoitti radio-ohjattavan veneen. Hänen yrityksensä valmistaa niitä, tai ainain jakelee niitä motoristeille. Nyt kiireen vilkkaan Titicaca-järvelle ajelemaan.
Lämintä piisaa siis, huomenna huilipäivä ja tiedossa pyörän huoltoa. Ja blogin päivitystä.
PanAmerica siirtyy ansaitulle tauolle.

100 mailia

Paikan nimi on 100 Miles House, takana taas 800 km. Upea ilma parhaimmillaan +23 tai jotain sinnepäin. Keveni vaatetus kertaheitolla. Olemme saapuneet sivistyksen pariin, tyhjät tiet on mennyttä aikaa. Maisemat on toki säilyneet upeina, joskin ovat saaneet hieman urbaanin leiman. Tienposkessa seisoo karhujen sijasta liftarit. Liikenteen lisääntyessä etenemisvauhti hidastuu tänään ajettiin 11 tuntia. Huomenna Seattleen jossa huilipäivä. Aika jättää Kanada taakse, on tämä senverran kallis maa. Matkat on kilometreinä, bensa litroina joten helppo pysyä kartalla. Bensa maksaa 1.5 kanadan taalaa litralta, kanadan taala=USD, molemmilla voi maksaa missä vaan. Hyvää alkavaa työviikkoa Suomeen, täällä jätkät senkun porskuttaa.

Go south

Now we are in Canada, on monday we will be crossing the US boarder, hope the weather will be warm then.

Eilen illalla Petteri punaisine kuonoineen (ulkona +1 aste) tupsahti hotellin baarin jossa muistotilaisuus oli menossa. Oli yhdeltä matkalaiselta katkennut ketjut (nimim. säädin ne itse) ja aika tuhraantui siinä. Petteri oli saanut uuden takakummin (nimim. en paineita tarkastele ja kyllä siinä vielä pintaa on). Kaikki hyvin ja aamulla matka jatkui etelään. 800 km ja ruska alkoi vähentyä. Koko päivä upeissa vuoristomaisemissa ja pääosin aivan sileällä asfaltilla.

Parkeerattiin New Hazeltoniin, muistuttaa jotenkin Paraista, monellakin tavalla.

Paljon on tarinoita mutta ei niitä tässä kiireessä ehdi kirjoittamaan. Parin päivän päästä pitäisi olla Seattlessa jolloin tarinaa ja kuvia tulee nettiin. Katsokaa matkanjohtaja blogista kuvia, hän päivittää niitä yökaudet.

Pitäkää lippu korkealla ja silmällä mitä Ilkka Kanerva tekee. PanAmerica vaikenee hetkeksi.

Missä miehet ratsastaa?

Etsintäkuulutetaan matkanjohtaja ja kaksi matkalaista matkalla jossain Kanadassa. Tuntomerkkeinä sileä tai uusi takarengas, kauhia pakaasi pyörän päällä tai muuten epäillyttävästi kameran kanssa hiipivä heebo. Löydettäessä toimitettava Visan blogissa olevaan osoitteeseen.
Kuka saunaillassa veikkasi että kahdeksan pääsee perille. Ei ole vahvoilla hän.

Missä ollaan?

Oikea vastaus Kanada, Watson Lake. 870 km pohjoista maantietä ja aikaa kului 9 tuntia. Hidasteltiin turhan paljon mm. ylimääräisellä tauolla. Kaksi retkikunnan jäsentä on kadoksissa, lisäksi matkanjohtaja lähti puolessavälissä renkaanvaihtoon eikä ole sen jälkeen näkynyt.
Muuten olo on raukea hyvän ajopäivän jälkeen. Huomenna matka jatkuu etelään. Jarmo, meistä vanhin ja viisain, epäili että ilmat eivät lämpeä ennekuin päästään ruskasta ja lumihuippusista vuorista eroon. Illallisaika painaa päälle joten PanAmerica vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Paikallinen harrastus

Täälläpäin maailmaa liikennemerkkien ammuskelu on jokapojan huvia. Esimerkkikuvassa on Coltin lisäksi taidettu pamauttaa myös haulikolla. Olisipa pyssy mukana niin voisi harrastaa....

Taitaa olla nukkumaanmenoaika.

Onnellinen mies

Vatsa täynnä korpuksi paistettua lohta. Huonoin päivällinen tähän asti. On siis aika palata muistoissa viime maanantaihin.

Aamulla meillä oli edessä , jo retkikunnan jäseniksi muodostuneiden autojen, Ponun ja Krissen palauttaminen isännälle. Olimme aikoinaan vuokranneet ne kolmeksi päiväksi. Automatkailu kun jatkui odotettua pidemmälle soitimme välillä isännälle ja pyysimme lisää aikaa. Joka kerta hän kysyi ensin "where are you" ja sen jälkeen sanoi "call me when you are back". Isäntä ei ollut mikään smalltalk-mies vaan suoraselkäinen ja selväsanainen. Suomalaisittain lähes karpaasi.

Kurvattuamme vuokraamon pihalle isäntää ei ensin näkynyt. Löntysteli sitten tien toiselta puolelta luoksemme, otti autojen avaimet ja kysyi "wanna see my bulldozer". Miehellä oli pieni puskutraktori. Hän ylpeänä hyppäsi kuskin paikalle ja antoi meille näytteen miten tonttia maisemoidaan. Tovin katseluamme heilutimme hyvästit isännälle joka jäi möyrimään pihalleen. Lähdimme hiljaisuuden vallitessa kävelemään kohti aamiaisravintolaa. Hetken kulutta Peter puki ajatuksemme sanoiksi "hän oli onnellinen mies".

Back in USA

Kullankaivuukaupungin jälkeen suuntasimme etelään. Reilu viisisataa kilometriä ja oltiin Whitehorsessa. Vasemmanpuoleiseen takalaukkuun oli palanut reikä. Tänään menikin puoli päivää remontissa, korjattiin myös parin pikkubemarin seisontatuki. 

Biljardisalista löytyi Shane joka neuvoi meidät Markin puheille. Mark ohjasi meidät pieneen pajaan jossa korjattiin liikkuvia laitteita. Seisontatuet tehtiin uusiksi umpiraudasta ja meikäläisen laukku korjattiin alumiinilätkällä. Seisovat pikkubemarit kukin omalla tavallaan (ei oo helppoa seisontatuen valmistaminen).

Matka jatkui Hainesiin USA:n puolelle. Ohjelmassa on karhujen bongailua. Joella karhut söivät lohia, yksi löntysteli muutaman metrin päästä ohitse. Paikalla oli vartijat pippurisumuttimien kanssa. Sumutin oli sammuttimen kokoinen. 

Lautta lahden yli ei kulje enää joten huomenna on tiedossa 400 km paluumarssi samaan pisteeseen josta aamulla lähdimme ja lisäksi 600 km etenemistä. Tai minne sitä nyt ehtii.

Kullanhuuhdontaa

Now we are on the road, not cloaser to Ushuaia but a little bit more to the east and heading south. Our location for the moment is Dawson city, the heart of the Klondike gold rush.

Jepjep, maanantaina päästiin sitten tien päälle neljän aikaan. Pyörät oli suurinpiirtein ehjiä, muutaman pikkubemarin sivujalka oli vääntynyt ja hiukan naarmuja. Ajettiin 200 km, yövyttiin Sheep Mountain Lodgessa vuorten sylissä.

Aamu valkeni +4 asteen lämpötilassa, matka jatkui Tokiin ja sieltä Top of the world-highwayta pitkin Dawson Cityyn. Loppupätkä oli todella upea vuoristotie ja näkymät mahtavat. Tie oli märkä soratie joten miehet ja pyörät olivat sen näköisiä illalla.

Tämä Dawson City on Yukonin toiseksi suurin kaupunki ja kultaryntäyksen pääpaikka. Täällä on aika pysähtynyt, kullankaivajia löytyy vieläkin. Toki myös turisteja ympäri maailmaa.

Maa vaihtui myös eilen ja on nyt Canada. Tänään etelään Whitehorseen, puolen tunnin päästä lähdetään. Lisää tarinaa ja kuvia kenties seuraa. PanAmerica vaikenee, mutta vain toistaiseksi.

Siellä mistä lähdettiin

Finally tomorrow, after one week delay, we will get our bikes and start our trip. During the last week we made a round trip in Alaska, now we have seen it.

Töttörööö..... Alaskan kierros täyttyi tänään kun palattiin Anchorageen. Kävin kolkuttelemassa sataman portteja ja siellähän se laiva jo purki konttikuormaansa. Sataman päällikkö käski tulla maanantaina kahdeksalta uudestaan. Sataman vartia oli joskus työskennellyt Helsingin satamassa ja asunut Punavuorenkadulla. Väitti että siihen aikaan ei kontteja hukattu. Oi niitä aikoja.

Eilen lähdettiin sitten Valdezista ja ajeltiin pikkuhiljaa Palmeriin jossa majottauduimme aitoon amerikkalaiseen tienvarsimotelliin. Tehtävänä oli selvittää onko tämä se paikka jossa TV-sarja Twin Peaks kuvattiin. Ravintolassa eivät olleet kulleet koko sarjasta, huoltoasemalla sanoivat että maybe, koska sellainen sarja kuvattiin. Todisteita löytyi kadun nimen ja yhden kyltin muodossa. Lisäksi voimalaitos muistutti sarjassa ollutta, ehkä. Jäi selvittämättä.

Nyt istutaan sitten Travel Innissä jossa lyhyen tähtäimen suunnitelmana on syödä jotain ja juoda yhdet kaljat. Pitkän tähtäimen suunnitelmana on lähteä huomenna ajamaan niin pitkälle kun päivää riittää. Ilmat on tällä hetkellä ihan ok, illat aamuja lämpimimpiä joten baanalle vaan jos on pyörät alla. Talvi painaa päälle, odottelevat lunta lähiaikoina. Laitan taas kuvia kun ehdin, matkanjohtajan blogista löytyy varmaan tuoreita.

Syksy saapuu

Fairbanksista käännettiin automme, Krissen Ja Ponun, keulat kohti etelää. Vahvistetun tiedon mukaan pyörät ovat Anchoragessa sunnuntaina 7 pvä. Aikaa kulutettiin seuraavaksi paikassa nimeltä Paxston. 7 hengen kylä jonka keskustan ainoassa ravintolassa ja rakennuksessa oli yhtä aikaa 16 suomalaista. Meidän lisäksi sinne löysi 4 Helsinkiläistä kalaretkeläistä. Olimme vallannet viimeiset huoneet joten hesalaiset jatkoivat matkaa hampurilaispäivällisen jälkeen. Illalla majataloon tuli armeija tietyöläisiä läheiseltä tietyömaalta. Suomalaiset jäivät vähemmistöksi.

Eilen matka kohti etelää jatkui, seurattiin Alaskan öljyputkea kohti Valdezin kaupunkia. Tänne olikin syksy tullut, vettä sataa ja lämpötila hieman plussan puolella. Eipä tarvi hikoilla pyörän selässä ensi viikolla.

Pojat lähti aamutuimaan kalaan merelle, minä istun Peterin ja Visan kanssa aamiaisella. Päivä varattu chillailulle, huomenna matka jatkuu kohti Palmeria eli Twin Peaksia. Hiukka heikot kentät täälläpäin muailmaa mutta kirjoitellaan lisää viimeistään Anchoragessa sunnuntaina.

Noissa kuvissa on Alaskan ruskaa, mönkijä (niitä on täällä paljon) kivärikotelolla, Krissen lämpömittari ja kompassi vähän ennen Fairbanksia, sekä nukkumaanmenoaika kun mirrit alkaa pyllistelemään.

Tökkkiiii

Ei ollut kontti tiistain laivassa, nyt sanoivat että 7 päivän laivassa on.....ehkä. Oli tiistain laiva ylibuukattu. Haistakoot huilut koko Viktor Ek, jos ei kontti lähde 4 päivä niin lähdemme sitten Seattleen. Hiukka alkaa panta kiristämään pääkoppaa. Helpotusta haetaan Fairbanksista jonne saavuttiin juuri.
Kumma paikka tämä Alaska, mitä pohjoisemmaksi mennään niin sen lämpimämpää, täällä illansuussa +21. Ajettiin tänne todella upeissa maisemissa, alkava ruska, täysin sininen taivas. On aavaa lakeutta, vuoristoa lumihuipuilla. Eikä ruuhkia. Käytiin Denalin kansallispuistossa ja nähtiin hirvi, jippii. Ei ollut hirvi sen suurempi kun suomessa, eli se siitä että kaikki täällä on suurta.
Meidän Chrysleristä katosi vilkut ja parkkipaikalla huomasin että syylari vuotaa. Kohta ollaan kait jalkamiehenä taas. Onneksi ei ole montaakaan sataa mailia Anchorageen.
Kännykkä toimii taas täällä, tuolla jänkhällä tarvis olla 3G vehkeet, mutta kun ei ole. Ilta kuluu taas Viktorille soiteltaessa vaikka tuskin se mitään auttaa. Liittykää kaikki kansa Viktor Ekin vastaiseen liikkeeseen.
Laitan kuvia sitten kun pääsen tuohon Peterin läppäriin käsiksi. Mokoma naputtelee sitä itse kaikki illat vaikka sovittiin että se on yhteiskäytössä ;)

Matkalla pohjoiseen

PanAmerica, mikämikäpäivä

Lähdettiin sitten aikaa kuluttamaan tänne pohjoiseen. Pyörien saapuminen on vielä hieman auki, toinen sanoo että huomenna ja toinen että 7 päivä. Vuokrattiin pari tila-autoa ja käytiin lauantaina Kenain niemimaalla katsomassa jäätiköitä ja valaita. Sunnuntaina lähdettiin pohjoiseen ja päädyttiin Talkeetnaan. Vieressä on Pohjoisamerikan korkein vuori Denali eli Mount McKinley. Tänään aikaa kulutettiin jokiristeilyllä, lentoretkellä ja muutama kävi lohijoella. Illan mittaan pitäisi selvittää pyörien kohtalo, jos 7 päivä on voimassa matka jatkuu pohjoiseen. 

Kuluu se aika näinkin. Kuvissa autovuokraamo mallia Anchorage, jäätikkö, Talkeetnan

 keskusta sekä Denali vesisuihkujokiveneestä vai mikä se nyt oli. 

Lisää juttua tulee aina kun löytyy internettiä. Jos jonkun mielestä Lappi on korpi niin mikäkö tämä mahtaa olla.