Koulussa jo opittiin, Perun suurin vientitute on guano eli linnunpaska. Sitahan saarilta loytyi, seitseman vuoden valein kerataan talteen. Silloin on keraantynyt kahden metrin kerros.
Oli aika hienot paikalliset saaret. Lintuja oli ennemman kuin elokuvassa konsanaan, siina sivussa makoili merileijonia.
Tallainen vapaapaiva, kello lahentelee puoltapaivaa ja mihinkaan ei ole kiire. Nayttaisi silta etta siina 20 paivana marraskuuta voisi paasta kotiinpain, ei siksi etta olisi koti-ikava mutta kaikki loppuu aikanan. Viela on kesaa jaljella, viela on vapautta jaljella. Pitaisiko kaantya Ushuaista pohjoiseen eika lama-Suomeen ?
Voi voi kotipojat mika tunteiden myllerrys on menossa. Ei tieda mita pitaisi tehda, mutta varmaa on etta ruuhkamaailmassa se tehdaan vaarin pain. Vai onko se vain marraskuu joka kummittelee ?
Ohi syyskuun
Lapi repaleisen lokakuun
Kaipuun kaljakori kilisee
Yli taivaan
Pivat niinkuin varisparvi raahautuu
Sua kaipaan
Ikavista ikavin
Beibi milloin palaat takaisin
Etko tieda
Voi yksinaisen miehen vieda marraskuu.......
Meilla on viela matkaa ja kesaa jaljella eli nou hata.
PanAmerica siirtyy iltapaivapuhteiden pariin.
perjantai 31. lokakuuta 2008
Pisco
Tieta silmankantamattomiin,
luotisuoraan vie horisonttiin.......
Tallainen paiva tanaan, poliisi pysaytti pari kertaa, sanoi etta liian kova vauhti (velocidad) on vaarallista (peligroso). Olimme samaa mielta joten vastasimme si, si. Ja matka jatkui entiseen tapaan eli 120 lasissa aina kun pystyi.
Joten paasimme kansallisjuoman pyhattoon Piscoon.
Valkeni meikalaiselle miksi Inkat eivat olleet merenkulkukansaa. Koko rannikko, ainakin 1200 km, on pelkkaa hiekkaa. Sita vaan riittaa ja riittaa.
On taalla maantiella aivan uskomattomia yhdistelmia. Selvisi tuo paikallinen jatehuolto. Roskat kuorma-auton lavalle ja auto ajamaan naapurikylaan. Naapurikylassa onkin lava tyhja ja voipi ottaa uuden sontakuorman lavalle ja ajaa edelliseen kylaan. Niin se toimii taalla, ekologisesti.
Valilla nakyy kuortma-auton lavalla heinakuormia jotka ovat kolme kertaa isompia kuin itse auto, ei ole painoa muttaa tuulikuormaa sita enemmin.
Piscoa maisteltiin ja hyvaksi todettiin, Inca colaan sekoitettuna ei ole viela maistettu. Sekin maistetaan aikanaan. Taidetaan lahtea jasen... en taida kertoa kuka, kanssa tutkimaan Piscon syntisia kujia. Kujat ovat melko koyhat taannoisen maanjaristyksen ansiosta, mutta ammattimiehet varmaan loytaa mita etsii. Huomenna sinne mini-Galapagos saarille kello 7.15. Eli ihan meikalaisten vaapaapaivan ohjelman mukaisesti.
Et ole ensimmainen,
kilometrini, ehka viimeinen.
PanAmerica vetaytyy tutkimaan pingviineja, mutta vain hetkeksi.
luotisuoraan vie horisonttiin.......
Tallainen paiva tanaan, poliisi pysaytti pari kertaa, sanoi etta liian kova vauhti (velocidad) on vaarallista (peligroso). Olimme samaa mielta joten vastasimme si, si. Ja matka jatkui entiseen tapaan eli 120 lasissa aina kun pystyi.
Joten paasimme kansallisjuoman pyhattoon Piscoon.
Valkeni meikalaiselle miksi Inkat eivat olleet merenkulkukansaa. Koko rannikko, ainakin 1200 km, on pelkkaa hiekkaa. Sita vaan riittaa ja riittaa.
On taalla maantiella aivan uskomattomia yhdistelmia. Selvisi tuo paikallinen jatehuolto. Roskat kuorma-auton lavalle ja auto ajamaan naapurikylaan. Naapurikylassa onkin lava tyhja ja voipi ottaa uuden sontakuorman lavalle ja ajaa edelliseen kylaan. Niin se toimii taalla, ekologisesti.
Valilla nakyy kuortma-auton lavalla heinakuormia jotka ovat kolme kertaa isompia kuin itse auto, ei ole painoa muttaa tuulikuormaa sita enemmin.
Piscoa maisteltiin ja hyvaksi todettiin, Inca colaan sekoitettuna ei ole viela maistettu. Sekin maistetaan aikanaan. Taidetaan lahtea jasen... en taida kertoa kuka, kanssa tutkimaan Piscon syntisia kujia. Kujat ovat melko koyhat taannoisen maanjaristyksen ansiosta, mutta ammattimiehet varmaan loytaa mita etsii. Huomenna sinne mini-Galapagos saarille kello 7.15. Eli ihan meikalaisten vaapaapaivan ohjelman mukaisesti.
Et ole ensimmainen,
kilometrini, ehka viimeinen.
PanAmerica vetaytyy tutkimaan pingviineja, mutta vain hetkeksi.
torstai 30. lokakuuta 2008
Paikallinen juoma
Paikallinen juoma on, mikäs muu kuin Inca Cola. Sopii lantringiksi mm. vodkaan ja rommiin. Jatkamme selvitystyötä muiden väkijuomien suhteen.
Suosittelen kaikille kotipojille jääkaapin vakiovarusteeksi.
Aavikolla
Päivä meni aavikolla ajellessa suoraa tietä. Hiekka oli kuin Saharassa, lämpöä huomattavasti vähemmän. Kumma juttu että päiväntasaajan kupeessa lämpötila senkun laskee. Eläköön kotimaa tuo pohjoinen. Keli oli kuitenkin oiva mopoilukeli, ei tullut hiki hattuun. Sivutuuli hieman haittasi, mopo kulki vinossa kuin Pisan torni.
Taakse jäi reilut 600 km 10 tunnissa. Majapaikka on Casman kylässä oikeassa lomakeitaassa. Uima-allas on valitettavasti tyhjä, mutta on senverran vilpoinen keli että ei haittaa.
Sellainen olo että matka sen kun paranee loppua kohden. Huomenna tarkoitus mennä Piscon kaupunkiin tutustumaan Perun kansallisjuomaan perusteellisesti. Ylihuomenna huilipäivä, vuorossa tutustuminen mini-Galapagos saariin. Kaikki tämä jos jumala suo.
PanAmerica vaikenee aavikon laidalla, mutta vain huomiseksi.
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Mopoilijan kunto
Joku ihmetteli aikanaan etta millaisen kunnon tarvitsee pitkalle moottoripyoramatkalle. Nyt tiedan.
Alussa ajaminen vasytti jonkinverran, talla hetkella menee 12 tuntisia paivia ilman ongelmaa. Unensaanti ei ole ollut ongelma, hyvin nukuttaa iltaisin. Aamulla heraa yleensa melko aikaisin, kroppa huutaa etta mopon selkaan ja hanaa.
Eli kunto on tosi kova. Ajokunto siis. Mopòn selassa ei syke maantieajossa kovin korekealle nouse. Hapenottokykya ei siis tarvita eika kehiteta. Taman huomaa mm. kun majoitutaan hotelliin jossa on useampi kerros eika hissia. On nimittain kasseissa kantamista.
Mexicossa tolkuton huohottaminen selitettiin korkealla ilmanalalla. Mutta kun sama huohottaminen jatkui Panamassa (merenpinnan tasolla) voipi todeta etta mopopojalla ei ole hyva kassinkantokunto. Hyva ajokunto toki on. Ja sitahan taalla tarvitaan. Mutta epailen etta Sirpalla on toita meikalaisen kunnon kanssa kun kotiin paasee. Terveisia vaan kaikille Lahjan Tyttojen pojille.
Sellainen on mopopojan kunto. PanAmerica vaikenee mutta vain seuraavaan nettikahvilaan saakka.
Alussa ajaminen vasytti jonkinverran, talla hetkella menee 12 tuntisia paivia ilman ongelmaa. Unensaanti ei ole ollut ongelma, hyvin nukuttaa iltaisin. Aamulla heraa yleensa melko aikaisin, kroppa huutaa etta mopon selkaan ja hanaa.
Eli kunto on tosi kova. Ajokunto siis. Mopòn selassa ei syke maantieajossa kovin korekealle nouse. Hapenottokykya ei siis tarvita eika kehiteta. Taman huomaa mm. kun majoitutaan hotelliin jossa on useampi kerros eika hissia. On nimittain kasseissa kantamista.
Mexicossa tolkuton huohottaminen selitettiin korkealla ilmanalalla. Mutta kun sama huohottaminen jatkui Panamassa (merenpinnan tasolla) voipi todeta etta mopopojalla ei ole hyva kassinkantokunto. Hyva ajokunto toki on. Ja sitahan taalla tarvitaan. Mutta epailen etta Sirpalla on toita meikalaisen kunnon kanssa kun kotiin paasee. Terveisia vaan kaikille Lahjan Tyttojen pojille.
Sellainen on mopopojan kunto. PanAmerica vaikenee mutta vain seuraavaan nettikahvilaan saakka.
Pyssymiehia
Aamulla mopon perapaan tarkastelua, runko ehja mutta alumiininen tarakka katki. Soitto kotimaahan, no problems tilataan uusi kunhan tuot mopon tanne.
Insinoorin aivot raksuttavat hetken, katkenneesta tarakanpuolikkaasta tehdaan ylapuolinen kannake lokasuojalle. Toimii kuin unelma. Takasatula jasen T:n kuljetettavaksi, takalaukku jaa hotellin parkkitaloon. Matka jatkuu. Alkaa kessu muistuttaa moottoripyoraa kun kaikki pappamalliset laukut varisee.
Yli vuorten ja sitten alas, lampotila nousee ja loppuu paleleminen. Perun rajalla kaikki sujuu nopeasti ja tosi hyvassa hengessa. Poliisi varoittaa yhdesta patkasta, siella on pyssymiehia. Pojat kantaa isoja bensakanistereita joen yli, Perussa bensa tuplat kalliipaa kuin Equadorissa. Kanisterit jatkavat Perun puolella muulin selassa matkaa, tullimiehet seuraavat katseella.
Matka jatkuu kohti Piuran kaupunkia jossa yovymme. Pyssymiehet on siestalla, ei nay. Paska haisee, tienvarret ovat kaatopaikkana.
Matkanjohtaja lahtee etsimaan hotellia, meikalaisten ymparille keraantyy tuhat ihmista ihmettelemaan. Joku vie mun aurinkolasit (mallia Esso), oli jo aika vaihtaa ne. Poliisi kay varoittamassa, ei ole turvallinen paikka tama missa odotamme.
Huomenna on vuorossa eramaan ylitys. Luvassa jonkinmoinen patka ilman huoltamoa. Tiedot vaihtelee 466 km:sta 350 mailiin. Huomenna se selviaa.
Perulaisen autoilijan suurin painajainen on etta tootta lakkaa toimimasta.
Kyparani soitti eilen Hectorin Lauran. Kiva kuulla pitkasta aikaa.
Taasa menee nyt muutama paiva alavilla mailla. Taitaa olla yksi huilipaiva tiedossa. PanAmerica vaikenee mutta palaa teemalla "Mopoilijan kunto".
Insinoorin aivot raksuttavat hetken, katkenneesta tarakanpuolikkaasta tehdaan ylapuolinen kannake lokasuojalle. Toimii kuin unelma. Takasatula jasen T:n kuljetettavaksi, takalaukku jaa hotellin parkkitaloon. Matka jatkuu. Alkaa kessu muistuttaa moottoripyoraa kun kaikki pappamalliset laukut varisee.
Yli vuorten ja sitten alas, lampotila nousee ja loppuu paleleminen. Perun rajalla kaikki sujuu nopeasti ja tosi hyvassa hengessa. Poliisi varoittaa yhdesta patkasta, siella on pyssymiehia. Pojat kantaa isoja bensakanistereita joen yli, Perussa bensa tuplat kalliipaa kuin Equadorissa. Kanisterit jatkavat Perun puolella muulin selassa matkaa, tullimiehet seuraavat katseella.
Matka jatkuu kohti Piuran kaupunkia jossa yovymme. Pyssymiehet on siestalla, ei nay. Paska haisee, tienvarret ovat kaatopaikkana.
Matkanjohtaja lahtee etsimaan hotellia, meikalaisten ymparille keraantyy tuhat ihmista ihmettelemaan. Joku vie mun aurinkolasit (mallia Esso), oli jo aika vaihtaa ne. Poliisi kay varoittamassa, ei ole turvallinen paikka tama missa odotamme.
Huomenna on vuorossa eramaan ylitys. Luvassa jonkinmoinen patka ilman huoltamoa. Tiedot vaihtelee 466 km:sta 350 mailiin. Huomenna se selviaa.
Perulaisen autoilijan suurin painajainen on etta tootta lakkaa toimimasta.
Kyparani soitti eilen Hectorin Lauran. Kiva kuulla pitkasta aikaa.
Taasa menee nyt muutama paiva alavilla mailla. Taitaa olla yksi huilipaiva tiedossa. PanAmerica vaikenee mutta palaa teemalla "Mopoilijan kunto".
tiistai 28. lokakuuta 2008
Vehkeet hajoaa
Joopajoo, aamukahdeksalta lahdettiin siita kylasta jonka nimea en vielakaan muista. Oli parvekehuone kadulle pain ja koko yon rekat jyristeli ohitse. Unta riitti kuitenkin, olisikohan mies hieman vasynyt.
Kaytiin Cuencassa jossa vuorossa oli renkaanvaihtoa, oljynvaihtoa, jarrupalanvaihtoa ja ketjujenkiristysta. Meikalainen pyyhki oman pyoran satulan puhtaaksi, siina kessun huoltohommat.
Matka jatkui kohti Loja:n kaupunkia. Aluksi tie oli hyva, sitten alkoi pitka, pitka tietyomaa. Monttua montun peraan ja valilla noustiin pilviin jolloin tiella oli 5 metrin nakyvyys. Tankilla huomattiin etta jasen J puuttui, oli ajanut yhden risteyksen suoraksi. Aikaamme ihmeteltya paatimme jatkaa matkaa, eikohan se jasen J sielta ennemmin tai myohemmin tule. Jatettiin bensamakille sana etta eteenpain vaan.
Taas noustiin pilviin ja yhdessa montussa katkesi kessun takarunko heti satulan takaa. Peralaukku ja takalokasuoja roikkui takavalon johdon varssa joka olikin vahvaa tekoa. Onneksi ajelin aika keulilla, porukka tuli takaa korjaustalkoisiin. Takalaukun tavarat jakoon muille, tarakka ja lokari remmeilla ja nippusiteilla kasaan. Nain matka jatkui vartin pysahdyksen jalkeen. Homma toimii.
Siina ajellessa ihmettelin etta miksi meikalaisen takalaukut aina jaa matkanvarrelle. VFR:n takalukulla oli samantapainen ominaisuus. Olisikohan takarunko nitkahtanut kun vedin lipat vai onko tuhannet montut sen vasyttanyt. Tieda hanta, huomenna tiedossa pienta remonttia. Takalaukku ainakin lentaa lepikkoon, onneksi on kanoottipusseja johon vahaiset matkamiehen rensselit mahtuu.
Armejassa, jo edesmennyt sotilasmestari Mantyala, sanoi etta pienet vastoinkaymiset kasvattaa rintakarvoja. Niitakin kaivataan mutta kasvattais vaikka tuota otsatukkaa niin kestaisi vastoinkaymiset huomattavasti paremmin.
Tukkaa tai rintakarvoja, ei valia. Nailla mennaan. Toivottavasti loppuun saakka. Valilla huomaa etta eihan se mikaan itsestaanselvyys ole. Melko rankoissa olosuhteissa kuitenkin ajellaan. Eli voi itseltaan kysya etta "mitas lahdi, kikkeliskokkelis" (mistakohan TV-ohjelmasta tuokin oli ?). PanAmerica siirtyy iltaruokailun pariin ja vaikenee hetkeksi.
Kaytiin Cuencassa jossa vuorossa oli renkaanvaihtoa, oljynvaihtoa, jarrupalanvaihtoa ja ketjujenkiristysta. Meikalainen pyyhki oman pyoran satulan puhtaaksi, siina kessun huoltohommat.
Matka jatkui kohti Loja:n kaupunkia. Aluksi tie oli hyva, sitten alkoi pitka, pitka tietyomaa. Monttua montun peraan ja valilla noustiin pilviin jolloin tiella oli 5 metrin nakyvyys. Tankilla huomattiin etta jasen J puuttui, oli ajanut yhden risteyksen suoraksi. Aikaamme ihmeteltya paatimme jatkaa matkaa, eikohan se jasen J sielta ennemmin tai myohemmin tule. Jatettiin bensamakille sana etta eteenpain vaan.
Taas noustiin pilviin ja yhdessa montussa katkesi kessun takarunko heti satulan takaa. Peralaukku ja takalokasuoja roikkui takavalon johdon varssa joka olikin vahvaa tekoa. Onneksi ajelin aika keulilla, porukka tuli takaa korjaustalkoisiin. Takalaukun tavarat jakoon muille, tarakka ja lokari remmeilla ja nippusiteilla kasaan. Nain matka jatkui vartin pysahdyksen jalkeen. Homma toimii.
Siina ajellessa ihmettelin etta miksi meikalaisen takalaukut aina jaa matkanvarrelle. VFR:n takalukulla oli samantapainen ominaisuus. Olisikohan takarunko nitkahtanut kun vedin lipat vai onko tuhannet montut sen vasyttanyt. Tieda hanta, huomenna tiedossa pienta remonttia. Takalaukku ainakin lentaa lepikkoon, onneksi on kanoottipusseja johon vahaiset matkamiehen rensselit mahtuu.
Armejassa, jo edesmennyt sotilasmestari Mantyala, sanoi etta pienet vastoinkaymiset kasvattaa rintakarvoja. Niitakin kaivataan mutta kasvattais vaikka tuota otsatukkaa niin kestaisi vastoinkaymiset huomattavasti paremmin.
Tukkaa tai rintakarvoja, ei valia. Nailla mennaan. Toivottavasti loppuun saakka. Valilla huomaa etta eihan se mikaan itsestaanselvyys ole. Melko rankoissa olosuhteissa kuitenkin ajellaan. Eli voi itseltaan kysya etta "mitas lahdi, kikkeliskokkelis" (mistakohan TV-ohjelmasta tuokin oli ?). PanAmerica siirtyy iltaruokailun pariin ja vaikenee hetkeksi.
maanantai 27. lokakuuta 2008
Pimea kaupunki
Lahdettiin Quitosta 9 aikaan aamulla. Edellisen paivan huoltosaldo oli matkanjohtajan oljynvaihto. Illalla viela joku hehkutti paivantasaajan ylitysta, aamulla valkeni retkikunnalle etta se oli ylitetty edellispaivana. Paivan kohokohta olisikin maailman korkeimman tulivuoren, Cotopaxin, bongaaminen. Oli pilvista, ajettiin ohitse nakematta sita. Etta simmottis.
Jasen P:lta puhkesi takakummi. Jasen S:lta loytyi lian pieni sisakummi. Ensiksi kokeiltiin vaahtoa kuitenkin, laihoin tuloksin. Loytyi matkanvarrelta rengasliike, mallia perus jossa vaihdettiin uusi sisakummi ja matka jatkui. Tavoitteena oli Cuenca mutta se jai haaveeksi. Kyseisessa kaupungissa on tietojemme mukaan Andien moottoripyorakeskus, pitaisi loytya kummia ja muuta tarviketta.
Mutta sinne mennaan huomenna. Auringon laskiessa tulimme pieneen kaupunkiin, minkaniminen lie. En tieda viela, kerron kun tiedan. Loytyi hostel mallia ihan hyva tanaan. Joku taisi laittaa kannykan lataukseen koska koko kaupunki pimeni yllattaen. Otsalampun valossa joimme autenticoa hotellin edessa. Onneksi sahkot saatiin paalle, muuten olisi tama jaannyt kirjoittamatta.
Eli paiva meni suurinpiirtein normipaivan mukaisesti. Noin 400 km takana, 9 tuntia ajoa ja renkaan paikkausta. Suhtkoht hyva tie, maisemat vuoristoiset. Kylla kelpaa meikalaisen.
PanAmerica vaikenee, mutta vain hetkeksi.
Jasen P:lta puhkesi takakummi. Jasen S:lta loytyi lian pieni sisakummi. Ensiksi kokeiltiin vaahtoa kuitenkin, laihoin tuloksin. Loytyi matkanvarrelta rengasliike, mallia perus jossa vaihdettiin uusi sisakummi ja matka jatkui. Tavoitteena oli Cuenca mutta se jai haaveeksi. Kyseisessa kaupungissa on tietojemme mukaan Andien moottoripyorakeskus, pitaisi loytya kummia ja muuta tarviketta.
Mutta sinne mennaan huomenna. Auringon laskiessa tulimme pieneen kaupunkiin, minkaniminen lie. En tieda viela, kerron kun tiedan. Loytyi hostel mallia ihan hyva tanaan. Joku taisi laittaa kannykan lataukseen koska koko kaupunki pimeni yllattaen. Otsalampun valossa joimme autenticoa hotellin edessa. Onneksi sahkot saatiin paalle, muuten olisi tama jaannyt kirjoittamatta.
Eli paiva meni suurinpiirtein normipaivan mukaisesti. Noin 400 km takana, 9 tuntia ajoa ja renkaan paikkausta. Suhtkoht hyva tie, maisemat vuoristoiset. Kylla kelpaa meikalaisen.
PanAmerica vaikenee, mutta vain hetkeksi.
lauantai 25. lokakuuta 2008
Quito
Aamulla kukonlaulun aikaan ponkaisimme rajalle. Kopissa istui paikallinen asiakaspalvelun ammattilainen naama nyrpeänä. Ei kelpaa Colombian lähtöleima kun on edelliseltä päivältä. Viittoili häipymään naapurimaan puolelle, mikä olisi ollut meille mieluinen vaihtoehto. Koska suntanamme on etelä, emme voineet toteuttaa rajapoliisin toivetta vaan seisoimme luukulla kunnes hän rupesi leimaamaan passejamme.
Tankille olikin seuraavaksi asiaa. Ensimmäinen asema oli kiinni, toisesa jonoa kuin Neuvostoliitossa. Kolmannessa ei ollut jonoa mutta asiakaspalvelun ammattilainen ilmoitti naama peruslukemilla että eivät myy bensaa ulkomaalaisille. Joten takaisin kakkosasemalle josta jono (siinä jonossa oli takseja) oli hälvennyt. Joten oletimme että kyseiseltä mittarilta myydään takseille ja ulkomaalaisille jaa niinhän se olikin. Paikalliset jonotti toiselle mittarille kun me tankattiin.
Tästä tulemmekin siihen tosiasiaan että kun raja ylitettiin loppui samalla iloiset ja hymyilevät ihmiset. Ihmisten pituus lyheni ja ulkonäkö muuttui. Maisemat ovat kauniita mutta erilaiset.Miten voi asiat muuttua näin paljon kun välissä on vai raja ?
Ei toimi Elisan liittymä täällä. Eikä monessa muussakaan maassa. Mainostekstiksi sopisi "don't leave home with it".
Nyt lauantaipäivän viettoon, PanAmerica siirtyy iltapäivävapaalle.
Soiva kypara
Tuli tuossa mieleen. Cartagenassa saksalainen huolitsija joka hoiti pyoriemme paperityot katseli kun paikallinen tytto tuli katsomaan jasen K:n mopoa. Pudisteli paata ja sanoi "funny, it is SO difficult to stay alone here in Colombia".
Mutta itse asiaan, ihmeellinen juttu mutta kyparani soittaa musiikkia. Pikkuhiljaa se on taidon oppinut. Tai tuleekohan siihen aaltoja jostain toiselta pallolta.
Listaykkosena on Elton Johnin kappale Leijonakuningas-elokuvasta. Hyvana kakkosena soi "those were the days". Eppuja tulee jonkinverran, Akselin ja Elinan haavalssi seka suvivalssi soi myos paivittain. Chaplinin Nykyyaikaa elokuvan Smile-kappale soi myos lahes paivittain. Harpon sovituksella tietenkin. On tarkea kappale minulle, tulee nuoruusmuistot mieleen. Nyyh.
Nightwishin "Mary Creeks Blood" (tai jotain sinnepain) soi usein ilmavilla vuoristoetapeilla. Raskasta, synkkaa rokkia olen yrittanyt loytaa mutta ei ole tullut kuin Timo Rautiaisen "Lintu" kappale. Kunhan paasen kotiin tiedan mita laitan soittimeen ja sitten nupit kaakkoon.
Siita mukava kapistus tuo soiva kypara etta pitaa tummat ja synkat ajatukset poissa kyparan sisalta. Ja kiva laulaa mukana kun ei ole ketaan kuulemassa. Paivan kun istuu kypara paassa siihen mahtuu kaikenlaista ajatusta ja mietetta.
Esimerkikisi tallaisia. Oliskohan paikalla tarkistaa laakitys ?
Mutta itse asiaan, ihmeellinen juttu mutta kyparani soittaa musiikkia. Pikkuhiljaa se on taidon oppinut. Tai tuleekohan siihen aaltoja jostain toiselta pallolta.
Listaykkosena on Elton Johnin kappale Leijonakuningas-elokuvasta. Hyvana kakkosena soi "those were the days". Eppuja tulee jonkinverran, Akselin ja Elinan haavalssi seka suvivalssi soi myos paivittain. Chaplinin Nykyyaikaa elokuvan Smile-kappale soi myos lahes paivittain. Harpon sovituksella tietenkin. On tarkea kappale minulle, tulee nuoruusmuistot mieleen. Nyyh.
Nightwishin "Mary Creeks Blood" (tai jotain sinnepain) soi usein ilmavilla vuoristoetapeilla. Raskasta, synkkaa rokkia olen yrittanyt loytaa mutta ei ole tullut kuin Timo Rautiaisen "Lintu" kappale. Kunhan paasen kotiin tiedan mita laitan soittimeen ja sitten nupit kaakkoon.
Siita mukava kapistus tuo soiva kypara etta pitaa tummat ja synkat ajatukset poissa kyparan sisalta. Ja kiva laulaa mukana kun ei ole ketaan kuulemassa. Paivan kun istuu kypara paassa siihen mahtuu kaikenlaista ajatusta ja mietetta.
Esimerkikisi tallaisia. Oliskohan paikalla tarkistaa laakitys ?
Equador
Eilinen ilta meni jasen T:n kanssa tutkimusmatkalla Popoyanin syntiseen yoelamaan. Aamulla olinkin virkeana ja valmiina kuin partiopoika. Matka jatkui etelaan kohti Equadoria.
Heti aamusta kaatuneitten kerhoon tuli yksi jasen lisaa. Jasen paasi myos pelkalla saikahdyksella. Aika hieno homma, nyt kerhossa on puheenjohtaja, sihteeri ja varainhoitaja.
Voivoi sanoi ruottalainen, maisemat olivat taas niin mahdottoman kauniita etta... Kumma juttu etta Jumalalta on luomisessa herunnut niin paljon juuri Colombiaan. Suomipojalla olisi pitanyt olla pollonkaula etta olisi voinut nahda kaiken.
Sisseja ei nakynyt, raja-asemalla oli heista valokuvia. Joidenkin kuvien yli oli vedetty rasti, ei ollut enaa etsintakuulutettu. Olivat kylla ihan sissin nakoisia.
Tavattiin vuoristossa paikallinen myyntimies, tuottena oli kuivatut hedelmat. Kertoi etta kylla sisseja on mutta ryostelevat ja varastelevat lahinna oisin. Jostain on sissinkin leipansa revittava.
Rajanylitys sujui lentaen, ensiksi ohitettiin asema vilkuttaen. Sitten kaannyttiinkin takaisin kun herasi epailys etta tarvis varmaan ainakin passi nayttaa.
Passintarkastuksessa oli tietokoneet sokona, porukka jonottanut aamuyhdeksasta asti eika paassyt edes nakoetaisyydelle luukusta. Eli mopot kayntiin ja lahimpaan kaupunkiin ja hotelliin. Laiton maahantulo siis, mutta huomenna varmaan kaydaan leimaamassa passit.
Colombia on ehdoton ykkospaikka, koko maa on hieno. Kakkosena on Honduras ja Copan. Nyt kaikki kotipojat heti varaamaan lentoliput Colombiaan, ette pety. Sen takaan. PanAmerica vaikeenee, mutta vain hetkeksi.
Heti aamusta kaatuneitten kerhoon tuli yksi jasen lisaa. Jasen paasi myos pelkalla saikahdyksella. Aika hieno homma, nyt kerhossa on puheenjohtaja, sihteeri ja varainhoitaja.
Voivoi sanoi ruottalainen, maisemat olivat taas niin mahdottoman kauniita etta... Kumma juttu etta Jumalalta on luomisessa herunnut niin paljon juuri Colombiaan. Suomipojalla olisi pitanyt olla pollonkaula etta olisi voinut nahda kaiken.
Sisseja ei nakynyt, raja-asemalla oli heista valokuvia. Joidenkin kuvien yli oli vedetty rasti, ei ollut enaa etsintakuulutettu. Olivat kylla ihan sissin nakoisia.
Tavattiin vuoristossa paikallinen myyntimies, tuottena oli kuivatut hedelmat. Kertoi etta kylla sisseja on mutta ryostelevat ja varastelevat lahinna oisin. Jostain on sissinkin leipansa revittava.
Rajanylitys sujui lentaen, ensiksi ohitettiin asema vilkuttaen. Sitten kaannyttiinkin takaisin kun herasi epailys etta tarvis varmaan ainakin passi nayttaa.
Passintarkastuksessa oli tietokoneet sokona, porukka jonottanut aamuyhdeksasta asti eika paassyt edes nakoetaisyydelle luukusta. Eli mopot kayntiin ja lahimpaan kaupunkiin ja hotelliin. Laiton maahantulo siis, mutta huomenna varmaan kaydaan leimaamassa passit.
Colombia on ehdoton ykkospaikka, koko maa on hieno. Kakkosena on Honduras ja Copan. Nyt kaikki kotipojat heti varaamaan lentoliput Colombiaan, ette pety. Sen takaan. PanAmerica vaikeenee, mutta vain hetkeksi.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Popoyan
Sainpa oljyt vaihdettua Medelliinissa, oljynvaihtoon kuuluu luonnollisesti pesu. Tasta ei kurapyorailijat tykkaa, kun kurvasin kiiltavalla pyoralla kokoontumispaikkaan siella seisoskeli porukka naamat norsunv...lla. Olis pitanyt otta hyva pesu, olisi mennyt varmaan puoli tuntia enemman aikaa. Ja oltaisiin yovytty Medelliinin kuumassa sykkeessa.
Nyt ajettiinkin vajaa satanen Santa Barbaran liepeille ja yovyttiin kaupan olevassa majatalossa keskella ei mitaan. PanAmerica kulki 2 metrin paasta baarista joten rekkojen jurnutus ei paassyt unohtumaan.
Tanaan ajettiin sitten reilut 500 km. Tie parani huomattavasti ja suuri osa ajettiin laaksossa 2-kaistaista tieta. Oli tosi rentouttavaa paastella toistasataa ilman mutkateita ja rekkoja.
Illansuussa alkoi pieni nousu vuorille ja saavuimme hyvissa ajoissa Popoyaaniin ukkosen ja rankkasateen saattelemana.
Huomenna olisi tarkoitus ajaa Paston kautta Equadoriin. Jos vaan paastaan aamulla aikaisin liikkeelle. Tuo patka on oivaa sissinbongausaluetta.
Eli hyvin menee, joka paiva joku kyllakin kadotetaan. Mutta uskottava se on, etta jos tahan mennessa ei ole oppinut ryhma-ajon saantoja ja henkea, niin ei sita kylla koskaan opi. Ollaan sitten hukassa maailmalla.
Nyt ajettiinkin vajaa satanen Santa Barbaran liepeille ja yovyttiin kaupan olevassa majatalossa keskella ei mitaan. PanAmerica kulki 2 metrin paasta baarista joten rekkojen jurnutus ei paassyt unohtumaan.
Tanaan ajettiin sitten reilut 500 km. Tie parani huomattavasti ja suuri osa ajettiin laaksossa 2-kaistaista tieta. Oli tosi rentouttavaa paastella toistasataa ilman mutkateita ja rekkoja.
Illansuussa alkoi pieni nousu vuorille ja saavuimme hyvissa ajoissa Popoyaaniin ukkosen ja rankkasateen saattelemana.
Huomenna olisi tarkoitus ajaa Paston kautta Equadoriin. Jos vaan paastaan aamulla aikaisin liikkeelle. Tuo patka on oivaa sissinbongausaluetta.
Eli hyvin menee, joka paiva joku kyllakin kadotetaan. Mutta uskottava se on, etta jos tahan mennessa ei ole oppinut ryhma-ajon saantoja ja henkea, niin ei sita kylla koskaan opi. Ollaan sitten hukassa maailmalla.
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Kerrankin aikaa
Kerrankin oli aikaa kirjoitella mita halusi. Pojat ovat huollossa, syomassa tai missa lie. Istuskelen rauhassa internet-kahvilassa ja kirjoittelen. Ei oo kukaan repimassa konetta (omaansa) kasistani ei kukaan hoputtamassa nyt mennaan. Etta on hyva olo. Nelja tekstia, uusi ennatys. PanAmerica vaikenee, mutta vain toistaiseksi.
Sissejako?
Kaikilla on varmasti ennakomielipide Kolumbiasta. Niin minullakin, muiden matkakertomuksista muodostunut kuva joka toistaiseksi on osoittautunut oikeaksi.
Ihmiset ovat aivan ihania, iloisia, hymyilevia, uteliaita, auttavaisia. Nakyy etta on ollut saappaan alla jonkun aikaa. Ovat kuitenkin ylpeita maastaan ja tosi iloisia kun tulee ulkomaalaisia moikkaamaan. Juttuseuraa loytyy heti kun pysahtyy, apua aina kun pyytaa. Eivat ole varastaneet mitaan meikalaiselta, ainakaan viela. Nuoremmat pojat tyrkyttivat Cartagenassa kokaiinia ja nais-seuraa. Liian kallista.
Naiset ovat, kuten jo aikaisemmin mainitsin, jumalattoman kauniita. Vahemman kauniita ei nay juurikaan. Eihan niita Suomessakaan nay, nama paikalliset ovat jotenkin erilailla kauniita. Yhdyn Gosta Sundqvistin sanoihin "minun mielestani jokainen tytto on kaunis".
Polliiseja seisoo kadunvarsilla ihan riittamiin. Ei pysayttele suomalaisia vaan viittoilee etta menkaa. Poliiseilla on pienet pyssyt ja nahkasaappaat. Jos nakee kumisaappaisen poliisin kannattaa lahtee pakoon ja akkia. Ei ole nakynyt.
Taalla vuoristossa onkin sitten sotilaita tienvarrella. Sillapaihin on rakennettu ampuma-asemat, muualla seisovat tienposkessa ja osa on popelikossa hollilla. Sotilailla on isot pyssyt ja kranaatit ym. muita tarpeellisia joukkotuhoaseita. Vilkuttavat meille kun ohi ajetaan, juttelevat mukavasti kun pysahdytaan.
Sisseja ei ole nakynyt. Ehka ne ovat edessapain. Equadorin rajan tuntumassa on kuulema nahty. Ja siella on myos rahinoivia inkkareita. Oli hallitus luvannut niille lisaa maata. Kun ei maata ruvennut kuulumaan, niin aloittivat viime viikolla rayhaamisen. Jos osuvat kohdalle niin taytyy kertoa etta Suomessa olisi joutilasta maata yhdelle inkkariheimolle.
Ihmiset ovat aivan ihania, iloisia, hymyilevia, uteliaita, auttavaisia. Nakyy etta on ollut saappaan alla jonkun aikaa. Ovat kuitenkin ylpeita maastaan ja tosi iloisia kun tulee ulkomaalaisia moikkaamaan. Juttuseuraa loytyy heti kun pysahtyy, apua aina kun pyytaa. Eivat ole varastaneet mitaan meikalaiselta, ainakaan viela. Nuoremmat pojat tyrkyttivat Cartagenassa kokaiinia ja nais-seuraa. Liian kallista.
Naiset ovat, kuten jo aikaisemmin mainitsin, jumalattoman kauniita. Vahemman kauniita ei nay juurikaan. Eihan niita Suomessakaan nay, nama paikalliset ovat jotenkin erilailla kauniita. Yhdyn Gosta Sundqvistin sanoihin "minun mielestani jokainen tytto on kaunis".
Polliiseja seisoo kadunvarsilla ihan riittamiin. Ei pysayttele suomalaisia vaan viittoilee etta menkaa. Poliiseilla on pienet pyssyt ja nahkasaappaat. Jos nakee kumisaappaisen poliisin kannattaa lahtee pakoon ja akkia. Ei ole nakynyt.
Taalla vuoristossa onkin sitten sotilaita tienvarrella. Sillapaihin on rakennettu ampuma-asemat, muualla seisovat tienposkessa ja osa on popelikossa hollilla. Sotilailla on isot pyssyt ja kranaatit ym. muita tarpeellisia joukkotuhoaseita. Vilkuttavat meille kun ohi ajetaan, juttelevat mukavasti kun pysahdytaan.
Sisseja ei ole nakynyt. Ehka ne ovat edessapain. Equadorin rajan tuntumassa on kuulema nahty. Ja siella on myos rahinoivia inkkareita. Oli hallitus luvannut niille lisaa maata. Kun ei maata ruvennut kuulumaan, niin aloittivat viime viikolla rayhaamisen. Jos osuvat kohdalle niin taytyy kertoa etta Suomessa olisi joutilasta maata yhdelle inkkariheimolle.
Kaatuneitten kerho
Liityin tana aamuna. Ohitin rekka alamaessa ja ennen mutkaa ilmeisesti jarrutin. Joku rekka oli laskenut olijyt tielle eika ehtinyt kissaa sanomaan kun oli turvallaan. Mopo liukui kaatumaraudan ja sivulaukun (sen jossa oli reika, nyt siina on kaksi) varassa tienposkeen. Meikalainen kyljellaan olkaapaan yli katsoen etta koska se rekka tekee minusta lituskan. Ei tullut lituskaa vaan rekka vaisti molemmat. Paikallinen mopokaveri auttoi pyoran pystyyn, nopea tarkastus; ei mitaan nakyvaa vakavaa vauriota. Kone kayntiin ja matka jatkuu. Ei ehtinyt tulla lusikallistakaan housuihin, niin akkia se kavi.
Joo, muistutti siita miten hilkulla kaikki voi olla. Matkan katkeaminen, hengenmeno, loukkaantuminen. Melko vaarallista, elama on.
Helvetin hyvat kaatumaraudat Touratechilla vai mitka ne nyt lie. Taytyy vahan oikoa kun paasee kotiin.
Sadetakkiin tuli hihaan pieni reika, Rally Pro 2 ajoasu pysyi ehjana. Mita nyt vahan oljylle haisee. Perskannikka hieman hella. Nailla mennaan.
Joo, muistutti siita miten hilkulla kaikki voi olla. Matkan katkeaminen, hengenmeno, loukkaantuminen. Melko vaarallista, elama on.
Helvetin hyvat kaatumaraudat Touratechilla vai mitka ne nyt lie. Taytyy vahan oikoa kun paasee kotiin.
Sadetakkiin tuli hihaan pieni reika, Rally Pro 2 ajoasu pysyi ehjana. Mita nyt vahan oljylle haisee. Perskannikka hieman hella. Nailla mennaan.
Tarunhohtoinen Cartagena
"Kuuman kostean, mina tunsin Cartagenan". Lamminta ja kosteaa oli todellakin. Mopon paperitoissa meni koko paiva, siis Cartagenan kuumat yot koettiin kahdesti. Vanha kaupunki on todella upea, ei paljon turisteja. Melko kallis kuitenkin, boheemihostellissa Cuba Libre maksoi noin 8-9 talaa.
Eilen aamulla lahdettiin sitten kohti Medelliinia, tarunhohtoinen huumekartellien paamajaa. Cartagenan aamuhassakka olikin sitten kokemisen arvoinen. Autoa, bussia, rekkaa, mopoa ja 11 suomalaista. Eka tunti 27 km, sen jalkeen helpotti vahan. Rekkaa oli tiella riittamiin ja 82 oktaanisen bensan avulla paasi niiden ohitse hirvean kilinan saestamana.
Paivan urakka oli 12.5 tunnin mittainen ja etenema reilut 500 km.
Yovyttiin pienessa vuoristokaupungissa, rinteeseen rakennettu ja kaunis kun mika. Pyorat olivat hyvin turvassa pihalla kun moottoripyorapoliisit valvoivat niita koko yon. Pojilla olivat konepistoolit kainalossa ja olivat sen nakosia etta ei tarvitse terapiaa jos sattuvat ampumaan jonkun mopovarkaan.
Aamulla lahdettiin kohti Medelliinia jossa parhaillaan olemme. Pienta jarruhuoltoa ja sensellaista, sitten matkaan, tanaan tai huomenna.
Eilen aamulla lahdettiin sitten kohti Medelliinia, tarunhohtoinen huumekartellien paamajaa. Cartagenan aamuhassakka olikin sitten kokemisen arvoinen. Autoa, bussia, rekkaa, mopoa ja 11 suomalaista. Eka tunti 27 km, sen jalkeen helpotti vahan. Rekkaa oli tiella riittamiin ja 82 oktaanisen bensan avulla paasi niiden ohitse hirvean kilinan saestamana.
Paivan urakka oli 12.5 tunnin mittainen ja etenema reilut 500 km.
Yovyttiin pienessa vuoristokaupungissa, rinteeseen rakennettu ja kaunis kun mika. Pyorat olivat hyvin turvassa pihalla kun moottoripyorapoliisit valvoivat niita koko yon. Pojilla olivat konepistoolit kainalossa ja olivat sen nakosia etta ei tarvitse terapiaa jos sattuvat ampumaan jonkun mopovarkaan.
Aamulla lahdettiin kohti Medelliinia jossa parhaillaan olemme. Pienta jarruhuoltoa ja sensellaista, sitten matkaan, tanaan tai huomenna.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Karibia
Kolme päivää merellä, mereltä rantautui tonnin verran enemmän tai vähemmän palanutta läskiä. Ankkuroimme San Blasiin muutaman pienen palmusaaren väliin. Päivä kului snorklaten, aurinkoa ottaen ja janojuomia nauttien. Grillijuhlat rannalla, laivan rommivaraston tyhjentäminen ym. hauskaa. Olemisen sietämätöntä keveyttä.
San Blas on Kuna-intiaanien autonominen alue. Heimo on noin 45.000 ihmisen kokoinen. Saivat itsehallinnon 1920-luvulla kapinan ja USA:n avulla. Vierailimme illalla pienenssä inkkarikylässä joka täytti 125 vuotta. Kylä sijaitsi saarella joka oli halkaisijaltaan muutama sata metriä. Oli kyllä mieleenpainuva paikka. Juhlakoripallo-ottelu omat tytöt vastaan naapurisaaren tytöt oli menossa. Omat voittivat. Saarella oli 2 diskoa ja 1 baari. Kun istuin baarissa muovituolilla, tähtitaivaan alla, inkkarilapsia ympärilläni, oluttölkki kädessä tuntui siltä että nyt olen kaukana kotoa.
Saarella ei ollut muuta kuin bambumajoja ja urheilukenttä sekä koulu. Ja bambupuhelinkioski. Aivan uskomaton paikka, täynnä onnellisia ja iloisia lapsia, vanhuksia ja siltä väliltä.
Matka jatkui noin 30 tunnin merimatkalla Cartagenaan, Colombiaan. Alkuyön makasin kannella ja katselin tähtitaivasta. Linnunrata loisti vyönä....
Aluksemme oli saksalainen Stahlratte niminen kuunari. Sen omisti joku säätiö ja vakiomiehistönä oli kolme elämäntapaintiaania, kippari Ludwig, perämies Andrew ja kokki Katja. Heillä ei muuta kotia ole vaan alus on heidän ainut. Olivat matkalla jonnekin, kolme vuotta oli kulunut kuskatessa motoristeja ja reppumatkailijoita Panamasta Cartagenaan. Nyt oli viimeinen reissu menossa. Aivan ihania typpejä.
Huomenna on tiedossa mopojen osalta paperitöitä. Jos saadaan ajoissa tehtyä niin matka jatkuu. Jos ei niin matka jatkuu ylihuomenna. Aivan sama koska nyt meikäläinen tietää miksi täältä tulee niin paljon miss universumeita. PanAmerica siirtyy vanhan kaupungin keskustaan ja palaa asiaan taas.
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Panama
Joopajoo, pyykit on pesussa, huoltohommat menossa, aurinko paistaa. Retkikunta viettaa ansaittua vapaapaivaa. Huomenna viidelta tulee maasturi hakemaan kamoja. Tie satamaan missa Stahlratte odottaa on niin huono etta suosittelivat ajamaan ilman laukkuja. Saas nahda.
Pari yota ja kolme paivaa pitaisi riittaa merella. Aluksella on ilmaiset rommit ja kaljat joten parempi onkin etta matka joutaa.
Kadonnut on loytynyt, poliisi loysi hanet ja ohjasi hotellille. Oli odottanut 6 tuntia meita joten oli hieman kypsan tuntuinen.
Paikallisoppaamme, moottoripyorakerhon edustaja, Carlo esitteli meille eilen Panman pimeita ja syntisia paikkoja. Aika mieto paikka tama Panama, paljon pahempia on nakynyt.
Luvassa siis tanaan hengailua kylalla. Iltapaivalla pitaisi lahtea Carlon kanssa ajelulle.
On muuten kiva kirjoitella nettikahvilassa nappaimistolla josta kirjaimet on kulunut pois. Lisaa haastavuutta mukavasti.
Terkkuja kaikille lukijoille, viela on kesaa jaljella, taallapain.
PanAmerica vaikenee, mutta palaa asiaan Columbiassa.
Pari yota ja kolme paivaa pitaisi riittaa merella. Aluksella on ilmaiset rommit ja kaljat joten parempi onkin etta matka joutaa.
Kadonnut on loytynyt, poliisi loysi hanet ja ohjasi hotellille. Oli odottanut 6 tuntia meita joten oli hieman kypsan tuntuinen.
Paikallisoppaamme, moottoripyorakerhon edustaja, Carlo esitteli meille eilen Panman pimeita ja syntisia paikkoja. Aika mieto paikka tama Panama, paljon pahempia on nakynyt.
Luvassa siis tanaan hengailua kylalla. Iltapaivalla pitaisi lahtea Carlon kanssa ajelulle.
On muuten kiva kirjoitella nettikahvilassa nappaimistolla josta kirjaimet on kulunut pois. Lisaa haastavuutta mukavasti.
Terkkuja kaikille lukijoille, viela on kesaa jaljella, taallapain.
PanAmerica vaikenee, mutta palaa asiaan Columbiassa.
Paska maa
Jai toi eilinen juttu hieman lyhyeksi, katkesi yhteydet ennen kuin sain sen julkaistua. Costa Rican lapi paastiin ja ajettiin 200 km Panamaa ja yovyttiin pienessa kaupungissa.
Vetta tuli kaksi paivaa kaatamalla ja Rio Claro tulvi niin etta paasi bemarilla kahlaaman maatiella.
Tanaan aamulla liikkeelle, Panama Cityyn matkaa 250 km. 100 km jalkeen aamiainen ja tankkaus. Liikkeelle taas, hetken paasta perajoukon eteen kurvasi lavapoliisiauto. Poliiseja hyppasi lavalta, ampui ilmaan ja pisti miehet maahan polvilleen ja kadet niskan taakse. Pumppuhaulikolla tahdattiin kun takit ja taskut tarkastettiin. Sitten saattuuessa poliisiasemalle jonne etujoukko oli jo pysaytetty.
Paikallinen kauppa oli ryostetty ja poliisit kuvittelivat etta suomesta saakka tullaan ryostamaan Panaman kauppoja. Vaarassa olivat ja kun sen itse huomasivat he kehottivat haipymaan. Myohan lahdettiin mutta mieleen tuli Seppo Radyn kuuluisat sanat "paska maa".
Kaytiin kanavalla, lupasin laskea sulut mutta jai tekematta. Turistikeskuksessa kerrottiin etta sulkuja on 3.
Tavattiin englantilainen kaveri joka oli ajanut PanAmin 35 paivassa, maailmanennatys. Saatiin paljon vinkkeja.
Matkalla hotelliin yksi matkalainen katosi ruuhkaan. Paikallisen moottoripyorakerhon kaveri ilmoitti poliisille etta jos nakyy niin ohjatkaa hotellille.
Huomenna taitaa olla vapaapaiva 16 paiva lahdetaan kohti Columbiaa. Kaksi Amerikkaa ajettu yksi jaljella. Toivotaan etta hukassa olija loytyy. Muuten on hyva meininki, henki korkealla, kunto rautaa (EN 1.4432) tai vastaava. Ei taida meikalaiseta olla enaa tyontekijaksi. Tai tieda hanta. Aika nayttaa. Ei paina muuten stressi. Taidan menna kaljalle.
PanAmerica vaikenee huomiseen.
Vetta tuli kaksi paivaa kaatamalla ja Rio Claro tulvi niin etta paasi bemarilla kahlaaman maatiella.
Tanaan aamulla liikkeelle, Panama Cityyn matkaa 250 km. 100 km jalkeen aamiainen ja tankkaus. Liikkeelle taas, hetken paasta perajoukon eteen kurvasi lavapoliisiauto. Poliiseja hyppasi lavalta, ampui ilmaan ja pisti miehet maahan polvilleen ja kadet niskan taakse. Pumppuhaulikolla tahdattiin kun takit ja taskut tarkastettiin. Sitten saattuuessa poliisiasemalle jonne etujoukko oli jo pysaytetty.
Paikallinen kauppa oli ryostetty ja poliisit kuvittelivat etta suomesta saakka tullaan ryostamaan Panaman kauppoja. Vaarassa olivat ja kun sen itse huomasivat he kehottivat haipymaan. Myohan lahdettiin mutta mieleen tuli Seppo Radyn kuuluisat sanat "paska maa".
Kaytiin kanavalla, lupasin laskea sulut mutta jai tekematta. Turistikeskuksessa kerrottiin etta sulkuja on 3.
Tavattiin englantilainen kaveri joka oli ajanut PanAmin 35 paivassa, maailmanennatys. Saatiin paljon vinkkeja.
Matkalla hotelliin yksi matkalainen katosi ruuhkaan. Paikallisen moottoripyorakerhon kaveri ilmoitti poliisille etta jos nakyy niin ohjatkaa hotellille.
Huomenna taitaa olla vapaapaiva 16 paiva lahdetaan kohti Columbiaa. Kaksi Amerikkaa ajettu yksi jaljella. Toivotaan etta hukassa olija loytyy. Muuten on hyva meininki, henki korkealla, kunto rautaa (EN 1.4432) tai vastaava. Ei taida meikalaiseta olla enaa tyontekijaksi. Tai tieda hanta. Aika nayttaa. Ei paina muuten stressi. Taidan menna kaljalle.
PanAmerica vaikenee huomiseen.
tiistai 14. lokakuuta 2008
Suomen suvi
Hoplaa, aamulla Costa Rican rajalle, siellä menikin aikaa työpäivän verran. Pimeässä lähimpään kylään ja katto pään päälle. Olikin tarpeellinen illalla alkoi trooppinen rankkasade ja sitä onkin sitten riittänyt.
Eilen ajettiin Costa Rican läpi. Olikin tuttuja maisemia vuodelta 2007. Vettä tuli aamulla, päivällä ja myös illalla.
lauantai 11. lokakuuta 2008
Nicaragua
Aaamulla reipas rykäisy 200 km rajalle. Rajakonsultti (paikallinen nuorimies) ilmoittautui heti palvelukseen. Otti passit ja paperit ja alkoi hoitamaan hommaansa. Meikäläiset keskittyi paikallisten pikkupoikien kouluttamiseen, pojat kun ei osanut tehdä muuta kun kerjätä rahaa, jätskiä tai limua. Pari tuntia meni ja sitten Nicaraguan tulliin jossa piti vielä yksi paperi hankkia. Apuna oli paikallinen tyttö joka oli muodollisesti pätevämpi kun edellinen poika. Viihdyteltiin rekkamiesten morsiamia pari tuntia ja sitten oli paperit kunnossa. Matka jatkui Leonin kaupunkiin jossa yövymme.
Nicaragua on köyhempi kuin edelliset maat. Poliiseja riittää joka risteykseen, ihmiset katsovat meitä kummissaan. Ihan jees paikka mutta Honduras jäi sydämeen. PanAmerica vaikenee ja jatkaa huomenna Costa Ricaan.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Normipäivä
Normipäivänä koneet käy kello 7 +/- yksi tunti. Aamutoimiin on varattava tunti, puolitoista joten herätyskello soi sen mukaan. Aamutoimista tärkein on vatsan kunnon tarkastaminen WC-pytyllä. Pyörän pakkaaminen ym touhu kuuluu myös aamun rutiineihin.
Aamiainen syödään yleensä tien päällä ennen puoltapäivää. Ravintola.aamiainen kestää yleensä toista tuntia joten niitä on vältettävä. Nakkisämpylä huoltamolla on nopea vaihtoehto.
Päivä kuluu ajaessa, suurin osa matkasta taitetaan yksitellen huristellessa, isot kaupungit ja ruuhkaiset moottoritiet ajetaan muodostelmassa.
Päivän mittaan nautitaan pientä naposteltavaa, kahvia, kolaa, vettä. Kenties tölkillinen olutta.
Auringon laskiessa pyrimme olemaan majapaikassa. Pimeäajoa vältetään viimeiseen saakka. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Silloin ajetaan pimeässä.
Kun on majoittauduttu ensimmäiseksi tarkastetaan vatsan kunto WC-pytyllä. Jos OK niin vuorossa iltapala. Sen jälkeen vapaat iltahönöt jos voimia riittää. Ajoissa kuitenkin pää tyynyyn ja unten maille.
Suihkussa pyritään käymään 2 kertaa viikossa, kalsareita vaihdetaan joskus, käännetään myös joskus. Hampaat pyritään pesemään joka päivä, partaa ajetaan tuskin milloinkaan, jos silloinkaan.
Eli päivärutiinit on muokkautunut ja retkikunta on sopeutunut dynaamiseen ja liikkuvaan elämänmutoon. Henki on hyvä, kunto on kova ja nahka on luja. Tästä on hyvä jatkaa.
Paakaupunki
Aamulla kaytiin Copanin raunioilla ja kylla oli sen vaarti. Aivan eri henki kun Teotihuacanissa, homma kiinnosti paikallisia, oli oppaita, opastusta ja hyvin hoidettua aluetta. Copan on Maya-kulttuurin kehto taallapain ja he ovat ylpeita siita. Oli minun paikkani ja se jai sydameen. Olivat sita mielta etta Espanjalainen kulttuuri tyonnetaan Tyyneen valtamereen. Pelkkaa pahvia.
Ajeltii tanne paakaupunkiin, Tegucigalpan. Copanissa kylan miehet kyseli etta mista ootte. Sanottiin etta Finlandia, ja he vastasi: Helsinki. Kuinka moni tietaa mika on Hondurasin paakaupunki? Etta senverran yleis-sivistyksesta.
Taalla ollaan eika muuta voida, huomenna Nicaraguaaan. PanAmerica siirtyy ruokatauolle.
Ajeltii tanne paakaupunkiin, Tegucigalpan. Copanissa kylan miehet kyseli etta mista ootte. Sanottiin etta Finlandia, ja he vastasi: Helsinki. Kuinka moni tietaa mika on Hondurasin paakaupunki? Etta senverran yleis-sivistyksesta.
Taalla ollaan eika muuta voida, huomenna Nicaraguaaan. PanAmerica siirtyy ruokatauolle.
torstai 9. lokakuuta 2008
Honduras ja Copan
Panajachel oli edellinen paikka, kaunis kyla vuoristojarven rannalla. Jatkettiin matkaa kohti Guatemala Citya joka tosin ohitettiin periphericoa pitkin. Guatemalan uutisauto bongasi meidet liikennevaloista, ohjasi sivuun ja teki jutun suomalaisista mopopojista matkalla. Taalla ollaan nakojaan staroja vaikka Suomessa ei olla mitaan.
Eteneminen oli hankalaa ja hidasta, maavyorymia oli pitkin paivaa, rekkoja, mutkateita aivan uskomattoman upeita maisemia. Paastiin yoksi Zakaliin, 80 km Honduraksen rajalta.
Aamulla rajalle, siella kului ainakin 3 tuntia. Apuna oli paikallinen raja-agentti joka hoiti suurimman osan paperitoista. Yritti kyllakin huijata rahaa meilta mutta tarkka suomipoika ei mennyt lankaan. Iltapaivalla oltiinkin sitten Hondurasissa, vaaralta raja-asemalta mentiin kyllakin yli. Tarkoitus oli menna Copaniin katsomaan Maya-raunioita mutta se tiesi pienta ketunlenkkia. Osa meista lahti ketulenkille ja nyt ollaan Copanissa ja hetken paasta raunioilla.
Honduras tuntuu siistimmalta kun Mexico tai Guatemala. Tiet suhtkoht OK, maanvyorymia tosin useita. Taalla vuoret eivat ole graniittia vaan jonkinlaisia sorakasoja. Eteneminen on vielakin hidasta mutta ne maisemat, voivoi kotipojat, ette voi uskoa kuinka upeita ne ovat. PanAmerica vaikenee, mutta vai hetkeksi.
Eteneminen oli hankalaa ja hidasta, maavyorymia oli pitkin paivaa, rekkoja, mutkateita aivan uskomattoman upeita maisemia. Paastiin yoksi Zakaliin, 80 km Honduraksen rajalta.
Aamulla rajalle, siella kului ainakin 3 tuntia. Apuna oli paikallinen raja-agentti joka hoiti suurimman osan paperitoista. Yritti kyllakin huijata rahaa meilta mutta tarkka suomipoika ei mennyt lankaan. Iltapaivalla oltiinkin sitten Hondurasissa, vaaralta raja-asemalta mentiin kyllakin yli. Tarkoitus oli menna Copaniin katsomaan Maya-raunioita mutta se tiesi pienta ketunlenkkia. Osa meista lahti ketulenkille ja nyt ollaan Copanissa ja hetken paasta raunioilla.
Honduras tuntuu siistimmalta kun Mexico tai Guatemala. Tiet suhtkoht OK, maanvyorymia tosin useita. Taalla vuoret eivat ole graniittia vaan jonkinlaisia sorakasoja. Eteneminen on vielakin hidasta mutta ne maisemat, voivoi kotipojat, ette voi uskoa kuinka upeita ne ovat. PanAmerica vaikenee, mutta vai hetkeksi.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Guatemala
Hopplaa, maa vaihtui. Toissapaivana oltiin sitten Teothiuacanin temppeleilla. Vaikkuttavia, mutta voivoi, ei Mexicon pojat huolehdi oikein aarteistaan. Oli vahan ransistynyt koko alue. Kaiken kruunasi hallintorakennus joka oli rakennettu taattua Neuvostoliittolaista arkkitehtuuria noudattaen. No ymmartaahan sen, valtion rahat menee rynnakkokivarimiehiin joita seisoo joka risteyksessa ja tietulliasemalla.
Lisaksi armejalla oli matkamme varrella ainakin tusinan verran tarkastuspisteita jossa pyssymiehet ampuma-asemista tarkastelivat ohikulkijoita. Me saimme olla rauhassa.
Meksikossa on kahdenlaisia koiria. Auton yliajamia tai niita jotka ovat kohta auton yliajamia. Kumpikohan loppuu ensin, koirat Meksikosta tai oljy maailmasta. Ehka evoluutio kehittaa Meksikon koirille sellaisen geenin joka pitaa ne poissa kaduilta.
Testasin tietulliaseman puomia ajamalla sita pain. Puomi jai toiseksi.
Lahdettiin sitten temppeleilta kohti Oaxacaa. Moottoritieta koko matkan. Kaunis kaupunki, hyva meno lauantai-iltana. Syotiin heinasirkkoja, paikallinen herkku.
Sunnuntaina sitten pikkutieta kohti San Christobalia jonne saavuimme pimeassa trooppisen sadekuuron saattelemana. Aseman hotelliin yoksi, jossa vaatteet oli aamulla yhta markia kuin illallakin. Ei ollut ilmastointia eika lammitysta.
Tanaan sitten kohti Guatemalaa. Rajalla meni 2.5 tuntia. Ei ehditty Antiguaan, ollaan jarven rannalla Pan-jotain nimisessa paikassa. Huomenna Antiguaan aamiaiselle ja sitten matka jatkuu.
Guatemala on taas hieman rahjaisempi paikka kun Mexico. Rahatkin ovat niin paskasia etta niista tuskin numerot erottuvat. Liikenne kutakuinkin Mexicon vertaista, teiden sarvikuonoja loytyy meikalaisen seuraksi.
Ei oo taallapain langatonta nettia, nettikahvilassa istun yksikseni ja naita kirjoitan. Nukkumaanmenoaika alkaa painaa joten terveisia kaikille kotipojille ja tytoille seka kaikille muille lukijoille tasapuolisesti. You are always on my mind. PanAmerica vaikenee, mutta vain seuraavaan nettikahvilaan saakka.
Lisaksi armejalla oli matkamme varrella ainakin tusinan verran tarkastuspisteita jossa pyssymiehet ampuma-asemista tarkastelivat ohikulkijoita. Me saimme olla rauhassa.
Meksikossa on kahdenlaisia koiria. Auton yliajamia tai niita jotka ovat kohta auton yliajamia. Kumpikohan loppuu ensin, koirat Meksikosta tai oljy maailmasta. Ehka evoluutio kehittaa Meksikon koirille sellaisen geenin joka pitaa ne poissa kaduilta.
Testasin tietulliaseman puomia ajamalla sita pain. Puomi jai toiseksi.
Lahdettiin sitten temppeleilta kohti Oaxacaa. Moottoritieta koko matkan. Kaunis kaupunki, hyva meno lauantai-iltana. Syotiin heinasirkkoja, paikallinen herkku.
Sunnuntaina sitten pikkutieta kohti San Christobalia jonne saavuimme pimeassa trooppisen sadekuuron saattelemana. Aseman hotelliin yoksi, jossa vaatteet oli aamulla yhta markia kuin illallakin. Ei ollut ilmastointia eika lammitysta.
Tanaan sitten kohti Guatemalaa. Rajalla meni 2.5 tuntia. Ei ehditty Antiguaan, ollaan jarven rannalla Pan-jotain nimisessa paikassa. Huomenna Antiguaan aamiaiselle ja sitten matka jatkuu.
Guatemala on taas hieman rahjaisempi paikka kun Mexico. Rahatkin ovat niin paskasia etta niista tuskin numerot erottuvat. Liikenne kutakuinkin Mexicon vertaista, teiden sarvikuonoja loytyy meikalaisen seuraksi.
Ei oo taallapain langatonta nettia, nettikahvilassa istun yksikseni ja naita kirjoitan. Nukkumaanmenoaika alkaa painaa joten terveisia kaikille kotipojille ja tytoille seka kaikille muille lukijoille tasapuolisesti. You are always on my mind. PanAmerica vaikenee, mutta vain seuraavaan nettikahvilaan saakka.
lauantai 4. lokakuuta 2008
Temppeleita
Jepjep, eilen ajettiin 12 tuntia-500 km, tanaan 8 tuntia-300 km. Ei suju liikenne taalla Mexico Cityn nurkilla. Loppujenlopuksi tulimme tanne Teotihuacaniin neljan jalken iltapaivalla. Pysahdyttiin torille, tori tayttyi uteliaista. Taas sai olla keskipisteena. Poliisi rynnakkokivarin kanssa pysaytti liikenteen kun ylitimme katua, pienet pojat ja tytot pyori ymparilla ja otti kuvia kannykoillaan. Annoin viimeisen tiimi T-paidan yhdelle tytolle joka puki sen heti paalleen ja pomppi ympari toria onnellisena. Jotenkin lammitti sydanta.
Eilinen paiva oli tosi tuskallinen. Pikkutieta edettiin, kyla kylan jalkeen, jonoa koko ajan. Ohittelua, pomppuja puolentusinaa joka kylassa. Keskinopeus noin 40 km/h. Nahtiin tuore iso kolari. Yhden auton ikkunasta roikkui verinen kasi joka oli kiinni lituskassa ukossa. En katsellut tarkemmin.
Paivalla perustettiin uusi kerho tuon "parkkipaikalla kaatuneitten pyorien kerhon" lisaksi (jasenia jo monta). Kerhon nimeksi tuli "mutkassa kaatuneitten kerho". Yksi jasen joka toimii myos puheenjohtajana. Vahan naarmuja laukkuun, vilkun lasi rikki (mina korjasin muovipussilla). Tuuria matkassa. En kuulu viela kumpaankaan.
Tavattiin paivallisella sveitsilainen kaveri joka on kiertanyt maailmaa mopolla 28 kuukautta ja reissu ehka puolessavalissa. Asennetta, ottakaa mallia kotipojat. Kaveri on samassa hotellissa kun me joten kohtapuolin on lahdettava kaljottelemaan hanen kanssa.
Hotelli taalla Teotihuacanin kaupungissa on mielenkiintoinen. On ikaankuin tuntihinta ja kampissa vain iso parisanky. Pariskuntia tulee ja menee. Hassu juttu.
Huomenna aamusta temppeleille katsomaan auringonnousua ja sitten etelaan. Panama kutsuu. PanAmerica vaikenee, mutta vain hetkeksi.
Eilinen paiva oli tosi tuskallinen. Pikkutieta edettiin, kyla kylan jalkeen, jonoa koko ajan. Ohittelua, pomppuja puolentusinaa joka kylassa. Keskinopeus noin 40 km/h. Nahtiin tuore iso kolari. Yhden auton ikkunasta roikkui verinen kasi joka oli kiinni lituskassa ukossa. En katsellut tarkemmin.
Paivalla perustettiin uusi kerho tuon "parkkipaikalla kaatuneitten pyorien kerhon" lisaksi (jasenia jo monta). Kerhon nimeksi tuli "mutkassa kaatuneitten kerho". Yksi jasen joka toimii myos puheenjohtajana. Vahan naarmuja laukkuun, vilkun lasi rikki (mina korjasin muovipussilla). Tuuria matkassa. En kuulu viela kumpaankaan.
Tavattiin paivallisella sveitsilainen kaveri joka on kiertanyt maailmaa mopolla 28 kuukautta ja reissu ehka puolessavalissa. Asennetta, ottakaa mallia kotipojat. Kaveri on samassa hotellissa kun me joten kohtapuolin on lahdettava kaljottelemaan hanen kanssa.
Hotelli taalla Teotihuacanin kaupungissa on mielenkiintoinen. On ikaankuin tuntihinta ja kampissa vain iso parisanky. Pariskuntia tulee ja menee. Hassu juttu.
Huomenna aamusta temppeleille katsomaan auringonnousua ja sitten etelaan. Panama kutsuu. PanAmerica vaikenee, mutta vain hetkeksi.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Mopokauppa
Renkaiden etsiminen onkin kovaa tyota. Tyo palkittiin kun loydettiin Zapopanista kauppa nimelta Surtimoto. Oli kun olisi taivaaseen astunut. Kaikkea loytyy, samoissa tiloissa on renkaiden maahantuoja. Ja tama on Mexicon matkamotoristien koti. Porukkaa kaynyt tervehtimassa meita pitkin paivaa, johtajan mikrolla saan tata kirjoittaa. Sihteeri hakee kolaa kaupasta. Tama on mun paikka.
Tultiin tanne eilen, ajettiin Tequilan kaupungin lapi. Pojat pysahty tutkimaan aineen valmistusta ja makuja, mina ja Sami tultiin suoraan tanne. Ollaan oltu tuolla viinanpolttoalalla joten mitaan uutta tuskin olisi oppinut.
Tultiin maksullista moottoritieta noin 450 km, maksoi neljalta pyoralta yli 300 USD. Ei ollut ihme etta tie oli tyhja. Muut ajeli ilmaista pikkutieta. Niin mekin tasta lahtien.
Pyorat pitaisi olla kunnossa tanaan iltapaivalla, huomenna sitten matka jatkuu. Ollaan hieman aikataulusta jaljessa joten taytyy kiria. Panamassa taytyy olla kahden viikon kuluttua, eikohan se onnistu.
Tanaan pitaisi olla taas koko porukka kasassa. Treffit on hotellissamme, Posada Santa Fe. Kahden hengen huone 28 USD/yo. Ja ihan siisti ja hyva. Tykkaa tuo matkanjohtajakin.
Pistelen kuvia joku paiva, tai katselkaa matkanjohtajan blogia. PanAmerica vaikenee, mutta vai huomiseksi.
Tultiin tanne eilen, ajettiin Tequilan kaupungin lapi. Pojat pysahty tutkimaan aineen valmistusta ja makuja, mina ja Sami tultiin suoraan tanne. Ollaan oltu tuolla viinanpolttoalalla joten mitaan uutta tuskin olisi oppinut.
Tultiin maksullista moottoritieta noin 450 km, maksoi neljalta pyoralta yli 300 USD. Ei ollut ihme etta tie oli tyhja. Muut ajeli ilmaista pikkutieta. Niin mekin tasta lahtien.
Pyorat pitaisi olla kunnossa tanaan iltapaivalla, huomenna sitten matka jatkuu. Ollaan hieman aikataulusta jaljessa joten taytyy kiria. Panamassa taytyy olla kahden viikon kuluttua, eikohan se onnistu.
Tanaan pitaisi olla taas koko porukka kasassa. Treffit on hotellissamme, Posada Santa Fe. Kahden hengen huone 28 USD/yo. Ja ihan siisti ja hyva. Tykkaa tuo matkanjohtajakin.
Pistelen kuvia joku paiva, tai katselkaa matkanjohtajan blogia. PanAmerica vaikenee, mutta vai huomiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
