Mika saa 11 keski-ian ohittanutta miesta ja 1 naisen ajamaan maailman pisimman valtatien, PanAmerican. Kotimatkan alkaessa talla Buenos Airesissa sita on aikaa ihmetella.
Olimmeko etsimassa kadonnutta nuoruutta, todistamassa itsellemme, tai jollekin toiselle jotain. Halusimmeko vaan ajaa moottoripyoralla, kadota hetkeksi oravanpyorasta.
Yhta vastausta on vaikea loytaa, se koostuu jokaisella varmaan monesta eri palasesta.
Kaikilla oli erilaiset taustat, erilaiset moottoripyorailytaustat ja kokemukset.
Omalta osaltani uskon etta eniten halusin nahda, kokea, haistaa ja maistaa maailmaa. Nain nopealla aikataululla ei ehdi tutustumaan mihinkaan perusteellisesti mutta joka paiva pystyi bongaamaan jotain uutta. Kokea hetkia, paikkoja, ihmisia, tunteita. Carpe Diem.
Ihmisten ystavallisyys, auttavaisuus, uteliaisuus yllattaa minut aina. Yhtaan uhkaavaa tilannetta en kokenut, vain hymyilevia ihmisia. Sellaista kai se on kun kohtaa ihmiset ihmisena eika panssarivaunulla.
Kiitan tassa kaikkia blogini lukioita siita etta olette jaksaneet lukea hopinoitani. Kiitos kaikista kommenteista, Urpon terveiset lammitti todella kesken synkan bensapumppuprojektin.
Kiitokset kaikille minun tukijoille, maallisen seka henkisen puolen. Ilman teita ei olisi hommasta tullut mitaan.
Kiitokset Motomarketin pojille ja Jukalle. Ilman teita olisin viela matkalla.
Kiitokset matkakumppaneille etta kestitte minua niin pitkaan.
Kiitokset kaikille yhdessa ja erikseen, meikalainen odottaa etta paasee kotiin ja saunaan.
Ehka "Hukassa Maailmalla" palaa jonkun toisen reissun yhteydessa.
PanAmerica vaikenee minun osalta lopullisesti ja ikiajoiksi.
torstai 20. marraskuuta 2008
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Tulimaa
Jalleen kerran, ja viimeisen kerran, matkaan kello 7. Argentina-Chile tulli meni sujuvasti ja seuraavan vuorossa oli Magalhãesinsalmen ylitys. Salmi oli rasvatyyni ja lautalla aikaa kului puoli tuntia.
Olimme Tulimaassa. Tannepain oli ajettu 72 paivaa.
Vuorossa reilun 100 km soratiepatka ja sen jalkeen Chile-Argentina tulli. Tullissa oli monta bussia mutta ajoimme "moto primero"-tyylilla keulille ja papereiden kanssa sisaan.
Tullivirkailija sanoi etta heilla on tassa hieman lakko menossa eika voi auttaa meita. Saadimme silmiin labradorinkatseen ja kerroimme etta olemme ajaneet Alaskasta 3 kuukautta tanne ja huomenna lahtee kone kotiin. Tahanko tama nyt tyssaa. Tullivirkailija sanoi etta ehka tunnin paasta lakko keskeytyy, kutsuvat meidat sitten tiskille. Vajaan 10 minuutin paasta oli paperit leimattu ja matka jatkui. Sellainen lakko.
Viimeiset 2000 km oli ajettu pitkin pampasta, suoraa tieta tasangolla. Vajaa 100 km ennen Ushuaiaa maisema muuttuu virheeksi, puita ja pensaita nakyy ymparilla. Alkaa vuoristo lumihuippuineen. Tulimaa toivotti meidat tervetulleeksi kerrassaan upealla vuoristomaisemalla ja -tiella. Mielen valtaa rauha ja hyva olo. Ajelemme pikkuhiljaa ilta-auringon paisteessa kohti tien loppua. Tanne on ollut matka, taalla ollaan nyt.
Saavumme Ushuaiaan kello 20. Tie paattyy, olemme perilla. Jarmo, Tapsa ja Seppo odottavat meita perilla. Jalleennakemisen iloa, nainhan heidat viimeksi Calamassa. Vetaydymme kalaravintolaan juhlistamaan matkan viimeista iltaa.
Kirjoittelen tata taalla Ushuaian aamupaivassa. Tapsa ja Jarmo lahti aamulla Buenao Airesiin, mina lahden Sepon kanssa illalla samaan paikkaan. Huomenna illalla matka jatkuu sitten Luftwaffella Farnkfurtin kautta kotiin. Perjantai-iltana pitaisi sitten olla kotona. Arska ja Sirpa jaa tanne odottamaan aamu-unisten jalkijoukkoa ja huolehtimaan mopoistamme. Heilla paluulento on 23 paiva.
Hyvissa sielun ja ruumiin voimissa tanne paastiin. Porukka pysyi yllattavan hyvin sovussa, kasassa ja aikataulussa. Hienoja kavereita jokaikinen.
PanAmerica vaikenee mutta palaa viela kerran. Pysykaa kanavalla.
Lopuksi kaikille matkalaisille Ystavan Laulun sanat alkuperaiskaannoksena:
Jos sa eparoit oisko tuo
Joka tervehtien tulee luo
Tosi ystava laisinkaan
Mista sen tietaa saan
Tehkaa vuorille vaellus
Tama yhteinen ponnistus
Jonka ystavas kanssa jaat
Johan tietaa saat
Jos han pelkaa ja vaikertaa
Koska vasyy ja horjahtaa
Jos han huutaa kun sua ei nay
Vieras kanssasi kay
Ala sorru sa pilkkamaan
Vaikka on han mies tasamaan
Han ei sovi sun seuraasi
Eika lauluusi
Jos han vierellas kalpenee
Mutta sisulla etenee
Jos han katensa ojentaa
Kun sun oikein on vaikeaa
Jos han rinnallas taistelee
Yhdes huipulta katselee
Silloin tiedat sun loytavan
Tosi ystavan
Olimme Tulimaassa. Tannepain oli ajettu 72 paivaa.
Vuorossa reilun 100 km soratiepatka ja sen jalkeen Chile-Argentina tulli. Tullissa oli monta bussia mutta ajoimme "moto primero"-tyylilla keulille ja papereiden kanssa sisaan.
Tullivirkailija sanoi etta heilla on tassa hieman lakko menossa eika voi auttaa meita. Saadimme silmiin labradorinkatseen ja kerroimme etta olemme ajaneet Alaskasta 3 kuukautta tanne ja huomenna lahtee kone kotiin. Tahanko tama nyt tyssaa. Tullivirkailija sanoi etta ehka tunnin paasta lakko keskeytyy, kutsuvat meidat sitten tiskille. Vajaan 10 minuutin paasta oli paperit leimattu ja matka jatkui. Sellainen lakko.
Viimeiset 2000 km oli ajettu pitkin pampasta, suoraa tieta tasangolla. Vajaa 100 km ennen Ushuaiaa maisema muuttuu virheeksi, puita ja pensaita nakyy ymparilla. Alkaa vuoristo lumihuippuineen. Tulimaa toivotti meidat tervetulleeksi kerrassaan upealla vuoristomaisemalla ja -tiella. Mielen valtaa rauha ja hyva olo. Ajelemme pikkuhiljaa ilta-auringon paisteessa kohti tien loppua. Tanne on ollut matka, taalla ollaan nyt.
Saavumme Ushuaiaan kello 20. Tie paattyy, olemme perilla. Jarmo, Tapsa ja Seppo odottavat meita perilla. Jalleennakemisen iloa, nainhan heidat viimeksi Calamassa. Vetaydymme kalaravintolaan juhlistamaan matkan viimeista iltaa.
Kirjoittelen tata taalla Ushuaian aamupaivassa. Tapsa ja Jarmo lahti aamulla Buenao Airesiin, mina lahden Sepon kanssa illalla samaan paikkaan. Huomenna illalla matka jatkuu sitten Luftwaffella Farnkfurtin kautta kotiin. Perjantai-iltana pitaisi sitten olla kotona. Arska ja Sirpa jaa tanne odottamaan aamu-unisten jalkijoukkoa ja huolehtimaan mopoistamme. Heilla paluulento on 23 paiva.
Hyvissa sielun ja ruumiin voimissa tanne paastiin. Porukka pysyi yllattavan hyvin sovussa, kasassa ja aikataulussa. Hienoja kavereita jokaikinen.
PanAmerica vaikenee mutta palaa viela kerran. Pysykaa kanavalla.
Lopuksi kaikille matkalaisille Ystavan Laulun sanat alkuperaiskaannoksena:
Jos sa eparoit oisko tuo
Joka tervehtien tulee luo
Tosi ystava laisinkaan
Mista sen tietaa saan
Tehkaa vuorille vaellus
Tama yhteinen ponnistus
Jonka ystavas kanssa jaat
Johan tietaa saat
Jos han pelkaa ja vaikertaa
Koska vasyy ja horjahtaa
Jos han huutaa kun sua ei nay
Vieras kanssasi kay
Ala sorru sa pilkkamaan
Vaikka on han mies tasamaan
Han ei sovi sun seuraasi
Eika lauluusi
Jos han vierellas kalpenee
Mutta sisulla etenee
Jos han katensa ojentaa
Kun sun oikein on vaikeaa
Jos han rinnallas taistelee
Yhdes huipulta katselee
Silloin tiedat sun loytavan
Tosi ystavan
maanantai 17. marraskuuta 2008
Kiinalaiset sakset
Otin matkalle mukaan hammasharjan lisaksi kynsisakset. Muutaman kerran olen kynsia leikannut, sormista ja varpaista. Eraana paivana (taisi olla Santiagossa) katselin varpaankynsiani ja totesin etta ovat lyhentamisen tarpeessa. Siis Valintatalosta matkalle vartavasten hankitut sakset esiin ja toihin.
Mutta, mutta.... Sakset ovat jo tylsat, jauhavat kynsia leikkamisen sijan. Jauhan kynnet lyhyeksi mutta mielenI valtaa synkat mietteet.
Kotona on perintokalukynsisakset jotka ovat toimineet moitteettomasti koko aikuisikani. Ja Valintatalon kiinalaiset ei kesta yhta reissua. Mihin maailma on menossa.
Ajelen Santiagosta etelaan, paakopan tayttaa mystinen parina. Epailen etta kyparani on saannut yhteyden pahasisuiseen noita-akkaan mutta eihan se...
BMW merkkisen kyparan palla oleva ilmanohjain on puoliksi irronnut ja parisee siina ilmavirrassa. Ei auta kun tunkea korvatulpat syvemmalle korviin. Ilmanohjain ei lahde irti, toinen paa on niin lujassa, niin lujassa.
Tauolta valmistautuessa vetaisen BMW rally pro 2 ajoasun takin vetoketjun kiinni. Kateen jaapi vetoketjun vedin. Kiroan kaikki maailman merkkituotteet ja laitan vetimen tilalle nippusiteen. Saksalaista laatua kiinasta kai, hmmm........
Mexicosta ostetun kameran naytto hajosi. Ei itsestaan, johonkin sen olen varmaan kolauttanut kun on ollut ilta-asun rintataskussa. Kertakayttokamaa nakojaan. Loppumatkan kuvat onkin mielenkiintoista nahda, kamerassa kun ei ole etsinta vaan kuvat taytyy nyt ottaa sillai suurinpiirtein sinnepain.
Eli tama oli kahden kameran reissu. Meikalaisella alkaa olemaan nayttava kokoelma rikkinaisia digikameroita. Ei kuitenkaan yhta nayttava kuin Ruotsalon kadonneiden kannykoiden kokoelma.
EIKO KUKAAN TEE ENAA MITAAN KUNNOLLISTA KAMAA.
Mutta, mutta.... Sakset ovat jo tylsat, jauhavat kynsia leikkamisen sijan. Jauhan kynnet lyhyeksi mutta mielenI valtaa synkat mietteet.
Kotona on perintokalukynsisakset jotka ovat toimineet moitteettomasti koko aikuisikani. Ja Valintatalon kiinalaiset ei kesta yhta reissua. Mihin maailma on menossa.
Ajelen Santiagosta etelaan, paakopan tayttaa mystinen parina. Epailen etta kyparani on saannut yhteyden pahasisuiseen noita-akkaan mutta eihan se...
BMW merkkisen kyparan palla oleva ilmanohjain on puoliksi irronnut ja parisee siina ilmavirrassa. Ei auta kun tunkea korvatulpat syvemmalle korviin. Ilmanohjain ei lahde irti, toinen paa on niin lujassa, niin lujassa.
Tauolta valmistautuessa vetaisen BMW rally pro 2 ajoasun takin vetoketjun kiinni. Kateen jaapi vetoketjun vedin. Kiroan kaikki maailman merkkituotteet ja laitan vetimen tilalle nippusiteen. Saksalaista laatua kiinasta kai, hmmm........
Mexicosta ostetun kameran naytto hajosi. Ei itsestaan, johonkin sen olen varmaan kolauttanut kun on ollut ilta-asun rintataskussa. Kertakayttokamaa nakojaan. Loppumatkan kuvat onkin mielenkiintoista nahda, kamerassa kun ei ole etsinta vaan kuvat taytyy nyt ottaa sillai suurinpiirtein sinnepain.
Eli tama oli kahden kameran reissu. Meikalaisella alkaa olemaan nayttava kokoelma rikkinaisia digikameroita. Ei kuitenkaan yhta nayttava kuin Ruotsalon kadonneiden kannykoiden kokoelma.
EIKO KUKAAN TEE ENAA MITAAN KUNNOLLISTA KAMAA.
Matka jatkuu
Aamulla puoli seitseman kone tulille ja kohti etelaa. Lampoa hieman ennemman kuin edellisena aamuna. Tie suurimmaksi osaksi hyvaa asvalttitieta. Laitan mittariin 120 km/h, tunnin paasta siina on jo 140 km/h. Muuta liikennetta ei juuri nay, muutaman rekan ohitan.
Tankkaan joka asemalla, noista asemista kun ei tieda onko auki vai ei. Ja bemari on melko janoinen noissa nopeuksissa. Mittan noin 7 litran kulutuksen yhdella valilla. Tankillisella 300 km siis.
Aurinko kun saa lisaa korkeutta niin bemarin kulku senkun paranee. Mittari nayttaa jumiutuneen 150 viivalle. Tuuli on takaa ja ilmakin lampenee. Meno maistuu ja maisema vaihtuu, aakeesta laakeesta muuttuu toisenlaseksi aakeeksi laakeeksi. Pohjanmaan pojat olisivat kateudesta vihreita.
Tie on suoraa ja sie vie Rio Gallegokseen. Siella Ari ja Sirpa on jaannyt odottamaan minua. Tarkoituksena on jatkaa Ushuaiaan.
Puolenpaivan aikaan tayttyy tripissa 600 km, aikaa kulunut 5 1/2 tuntia lahdosta. Reilu satanen jaljella treffipaikalle. Mittari jumiutunut 160 kohdalle.
Hieman yhden jalkeen kurvaan Rio Gallegokseen. Arska komentaa vauhtisokeuden riivaaman kuskin pois pyoran paalta ja paatamme jatkaa viimeiset vajaat 600 km huomenna. Kaikki kay minulle.
Kolme muuta pyoraa oli jatkanut aamulla kohti Ushuaiaa. Matkalta tulee tietoa, rajat vetaa lakosta huolimatta, lautta kulkee puolen tunnin valein. Nayttaa silta etta Ushuaiaan paastaan.
PanAmerica siirtyy vapaa-iltapaivalle ja palaa asiaan huomenna.
Tankkaan joka asemalla, noista asemista kun ei tieda onko auki vai ei. Ja bemari on melko janoinen noissa nopeuksissa. Mittan noin 7 litran kulutuksen yhdella valilla. Tankillisella 300 km siis.
Aurinko kun saa lisaa korkeutta niin bemarin kulku senkun paranee. Mittari nayttaa jumiutuneen 150 viivalle. Tuuli on takaa ja ilmakin lampenee. Meno maistuu ja maisema vaihtuu, aakeesta laakeesta muuttuu toisenlaseksi aakeeksi laakeeksi. Pohjanmaan pojat olisivat kateudesta vihreita.
Tie on suoraa ja sie vie Rio Gallegokseen. Siella Ari ja Sirpa on jaannyt odottamaan minua. Tarkoituksena on jatkaa Ushuaiaan.
Puolenpaivan aikaan tayttyy tripissa 600 km, aikaa kulunut 5 1/2 tuntia lahdosta. Reilu satanen jaljella treffipaikalle. Mittari jumiutunut 160 kohdalle.
Hieman yhden jalkeen kurvaan Rio Gallegokseen. Arska komentaa vauhtisokeuden riivaaman kuskin pois pyoran paalta ja paatamme jatkaa viimeiset vajaat 600 km huomenna. Kaikki kay minulle.
Kolme muuta pyoraa oli jatkanut aamulla kohti Ushuaiaa. Matkalta tulee tietoa, rajat vetaa lakosta huolimatta, lautta kulkee puolen tunnin valein. Nayttaa silta etta Ushuaiaan paastaan.
PanAmerica siirtyy vapaa-iltapaivalle ja palaa asiaan huomenna.
Atlantti
Aamu valkeni Barilochessa kylman kalseana. Ja tuntia liian aikaisin. Jotenkin ne kellot ovat vahemman Argentinassa kun Chilessa. Ei mene jakeluun, olisiko talviaika syyna? Mene ja tieda, liian iso kuorma nain pienelle koneelle.
(Tanaan selvisi etta kannykka, joka herattaa, on Buenos Airesin ajassa (+ 1 h) ja me ollaan Chilen ajassa, kasitan mutta en ymmarra)
Aamiainen on siis kello 7 eli tunnin paasta. Olkoot, syon matkanvarrella. Lahdin baanalle. Aamiaista soin sitten Techan kylassa kello 12. Mittarissa 380 km. Ei ollut avonaista kuppilaa ennen sita. Yksinaisen miehen, paiva puolitiehen, ehti ennen kuin huomaakaan.
Ei kulkenut ei. Ensiksi oli kylma kuin ryssan helvetissa. Pysahdyin muutaman kerran lisaamaan vaatteita kunnes ei ollut lisattavaa. Sitten alkoi nukuttamaan. Pysahdyin ja hakkasin paata sahkotolppaan. Ei virkistanyt mutta lisasi tajunnan tasoa, kokeilkaa.
Aamiaisen jalkeen eli iltapaivalla alkoi mies ja mopo kulkemaan. Tasankoa pitkin sivutuulessa 140 km/h, sivutuuli oli valilla niin kova etta taisi polvi kayda maassa. Meikalaiselle riitti ylangon tuulet, kaannos vasempaan ja kohti atlanttia. Ohitin ison jarven, Sarimenton kaupungin, oljykentan ja hups, edessa oli atlantti. Kaannos oikeaan kohti etelaa, edessa kyltti Ushuaia 1353. Loppurykaisya vaille valmista siis.
Katselin merta ja mietin etta tuota vetta pitkin paasen vaikka lahibaariini kotona, eli Wanhaan Rahtilaivaan. Siita kummallinen elementti tuo meri.
Painelen viela hetken pieneen kaupunkiin jonka nimi on Olivio-jotain. Yosija Hotelli Robertista, kamppa oli niin pieni etta piti kayda kaytavalla kaantymassa.
950 km, 12 tuntia, olisi voinut jatkaa mutta kun nuo yosijat on hieman epavarmoja seuraavien satasten aikana. Jain lepaamaan, ajatuksena lahtea aamulla aikaisin jatkamaan.
Illan vietin pitamalla seuraa hotellin baarimikolle. Ruokaa ei hotellista saanut mutta voileipia sai. Ja olutta.
(Tanaan selvisi etta kannykka, joka herattaa, on Buenos Airesin ajassa (+ 1 h) ja me ollaan Chilen ajassa, kasitan mutta en ymmarra)
Aamiainen on siis kello 7 eli tunnin paasta. Olkoot, syon matkanvarrella. Lahdin baanalle. Aamiaista soin sitten Techan kylassa kello 12. Mittarissa 380 km. Ei ollut avonaista kuppilaa ennen sita. Yksinaisen miehen, paiva puolitiehen, ehti ennen kuin huomaakaan.
Ei kulkenut ei. Ensiksi oli kylma kuin ryssan helvetissa. Pysahdyin muutaman kerran lisaamaan vaatteita kunnes ei ollut lisattavaa. Sitten alkoi nukuttamaan. Pysahdyin ja hakkasin paata sahkotolppaan. Ei virkistanyt mutta lisasi tajunnan tasoa, kokeilkaa.
Aamiaisen jalkeen eli iltapaivalla alkoi mies ja mopo kulkemaan. Tasankoa pitkin sivutuulessa 140 km/h, sivutuuli oli valilla niin kova etta taisi polvi kayda maassa. Meikalaiselle riitti ylangon tuulet, kaannos vasempaan ja kohti atlanttia. Ohitin ison jarven, Sarimenton kaupungin, oljykentan ja hups, edessa oli atlantti. Kaannos oikeaan kohti etelaa, edessa kyltti Ushuaia 1353. Loppurykaisya vaille valmista siis.
Katselin merta ja mietin etta tuota vetta pitkin paasen vaikka lahibaariini kotona, eli Wanhaan Rahtilaivaan. Siita kummallinen elementti tuo meri.
Painelen viela hetken pieneen kaupunkiin jonka nimi on Olivio-jotain. Yosija Hotelli Robertista, kamppa oli niin pieni etta piti kayda kaytavalla kaantymassa.
950 km, 12 tuntia, olisi voinut jatkaa mutta kun nuo yosijat on hieman epavarmoja seuraavien satasten aikana. Jain lepaamaan, ajatuksena lahtea aamulla aikaisin jatkamaan.
Illan vietin pitamalla seuraa hotellin baarimikolle. Ruokaa ei hotellista saanut mutta voileipia sai. Ja olutta.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Ajopaiva
Aamuseitsemalta sydamensiirron saanneen BMW:n kone tulille ja matkaan. Ajan keskustaan pain ja etsin kylttia "Ruta 5 sur". Sieltahan se loytyy ja matka etelaan alkaa. Tie on moottoritie, ruuvaan mittariin 120-140 km/h. Katse tiukasti eteen. Bensamittari nayttaa vahan mita sattuu, kayn varmuuden vuoksi tankilla kalibroimassa mittarin. Jonkun ajan paasta mittari nayttaa oikein, oppivaista sorttia.
Kyparassa soi Toni Wirtasen "Anna mulle piiskaa" ja Rammsteinin "Bestrafe Mich". Hieman masokistisia piirteita ajamisessa on mutta jossain vaiheessa tekee mieli hot dogia ja sorrun ylimaaraiseen taukoon. Ensimmainen tuhannen kilometria taittuu 10 tuntiin. Sita se on kun kay jatkuvasti tankilla ja istuu kahvilla.
Alkumatka oli hieman tylsaa maisemaa, sitten tienposkeen ilmestyi puita ja maisema muuttui makisemmaksi. Lumihuippujakin nakyi. Valdivian sellutehtaan laheisyyden aisti kun pollirekat lisantyi tiella.
Ouroron kaupungin kohdalla taitan vasempaan ja lahden ylittamaan Andeja. Todella upea reitti, maisemat kuin alpeilta, jarvia, lumihuippuja. Raja sujui ongelmitta ja iltayhdeksan aikaan saavuin Barilochen kaupunkiin. Taitaa olla talviurheilupaikkoja, majoituin Alpine Ski Hotelin. Naapuribaarissa iltapalaksi mustekalaraviolia. Iso pullo olutta ja unta kaaliin.
Aamulla valkeni etta taalla taita kello olla tuntia edella. Ei se mitaan, valoisaa riittaa iltakymmeneen.
Eilisen paivan saldo oli siis reilu 1200 km ja vajaa 14 tuntia tulleineen ja taukoineen. Taman paivan tavoite on ainakin 1000 km, karkiporukka on jossain arviolta 800 km paassa. Kohta ajetaan kiinni.
PanAmerica vaikenee ja jatkaa taka-ajoa.
Kyparassa soi Toni Wirtasen "Anna mulle piiskaa" ja Rammsteinin "Bestrafe Mich". Hieman masokistisia piirteita ajamisessa on mutta jossain vaiheessa tekee mieli hot dogia ja sorrun ylimaaraiseen taukoon. Ensimmainen tuhannen kilometria taittuu 10 tuntiin. Sita se on kun kay jatkuvasti tankilla ja istuu kahvilla.
Alkumatka oli hieman tylsaa maisemaa, sitten tienposkeen ilmestyi puita ja maisema muuttui makisemmaksi. Lumihuippujakin nakyi. Valdivian sellutehtaan laheisyyden aisti kun pollirekat lisantyi tiella.
Ouroron kaupungin kohdalla taitan vasempaan ja lahden ylittamaan Andeja. Todella upea reitti, maisemat kuin alpeilta, jarvia, lumihuippuja. Raja sujui ongelmitta ja iltayhdeksan aikaan saavuin Barilochen kaupunkiin. Taitaa olla talviurheilupaikkoja, majoituin Alpine Ski Hotelin. Naapuribaarissa iltapalaksi mustekalaraviolia. Iso pullo olutta ja unta kaaliin.
Aamulla valkeni etta taalla taita kello olla tuntia edella. Ei se mitaan, valoisaa riittaa iltakymmeneen.
Eilisen paivan saldo oli siis reilu 1200 km ja vajaa 14 tuntia tulleineen ja taukoineen. Taman paivan tavoite on ainakin 1000 km, karkiporukka on jossain arviolta 800 km paassa. Kohta ajetaan kiinni.
PanAmerica vaikenee ja jatkaa taka-ajoa.
lauantai 15. marraskuuta 2008
Huh huh
Puoli neljalta oli Jaimen kanssa treffit Santa Lucian metroasemalla, ei nakynyt aijaa. Soitin tyopaikalle ja han sanoi etta juuri tuli viesti kentalata, paketti noudettavissa. Lahdettiin Jaimen tyokaverin autolla kentalle neljan korvilla. Soitettiin samalla BMW liikkeeseen voisivatko tehda pidempaa paivaa tanaan. Huoltopaallikko sanoi etta ei missaan tapauksessa liitot ja viranomaiset kieltavat sellaisen. Jaime sanoi etta kylla homma hoituu jos huoltopaallikko tekee niin kuin Chilelainen tekee.
Lentokentan DHL-toimipisteessa huomasi etta ohjeita oli tullut korkealta taholta. Paperit ja paketti toimitettiin heti kun astuin ovesta sisaan. Kukaan ei edes kysynyt mita asiaa tai kuka olet, kaikki tiesi. Jonon ohitse vaan.
Ja kaikki tama sellaisessa DHL-toimipisteessa missa ei paketteja luovuteta asiakkaille, vain jatkokuljetuksiin. Aivan uskomaton homma.
Kovaa ajoa bemariliikkeeseen, huoltopaallikko otti nyytin kadestani ja katosi. Kello tuli kuusi, ei nakynyt pyoraa. Lahdettiin laheiseen kauppakeskukseen ostamaan Agentiinan vakuutuksia. Huoltopaallikko sanoi etta han odottaa meita liikkeessa, haipykaa vaan. Jaime otti vakuutukset omiin nimiinsa kun niita ei myyty ulkomaalaisilla.
Seitseman korvilla soitettiin huoltopaallikolle ja han sanoi etta kaikki suomalaisten pyorat ovat kunnossa, koska tulette hakemaan. Siellahan pyorani oli pestyna ja kuntoon laitettuna.
Kylla tuli kevyt olo. Homma onnistui vaikkakin siihen tarvittiin ison terasyhtion johtoportaan apua. Ilman naita uskomattomia ihmisia olisin viela ensi viikolla taalla Santiagossa. Nyt lahden huomenna aamulla ajamaan kohti etelaa. Toivotaan etta vastoinkaymiset riittaa talta eraa.
Jaime antoi pienen Chilen lipun, "jotta muistaisit etta sinulla on ystava Chilessa".
Etta on ollut raskas viikko. Mutta omalla tavalla palkitseva. En vaihtaisi pois mistaan hinnasta.
PanAmerica vaikenee, ja siirtyy taka-ajo hommiin. Kirjoittelen kun loydan netin.
Lentokentan DHL-toimipisteessa huomasi etta ohjeita oli tullut korkealta taholta. Paperit ja paketti toimitettiin heti kun astuin ovesta sisaan. Kukaan ei edes kysynyt mita asiaa tai kuka olet, kaikki tiesi. Jonon ohitse vaan.
Ja kaikki tama sellaisessa DHL-toimipisteessa missa ei paketteja luovuteta asiakkaille, vain jatkokuljetuksiin. Aivan uskomaton homma.
Kovaa ajoa bemariliikkeeseen, huoltopaallikko otti nyytin kadestani ja katosi. Kello tuli kuusi, ei nakynyt pyoraa. Lahdettiin laheiseen kauppakeskukseen ostamaan Agentiinan vakuutuksia. Huoltopaallikko sanoi etta han odottaa meita liikkeessa, haipykaa vaan. Jaime otti vakuutukset omiin nimiinsa kun niita ei myyty ulkomaalaisilla.
Seitseman korvilla soitettiin huoltopaallikolle ja han sanoi etta kaikki suomalaisten pyorat ovat kunnossa, koska tulette hakemaan. Siellahan pyorani oli pestyna ja kuntoon laitettuna.
Kylla tuli kevyt olo. Homma onnistui vaikkakin siihen tarvittiin ison terasyhtion johtoportaan apua. Ilman naita uskomattomia ihmisia olisin viela ensi viikolla taalla Santiagossa. Nyt lahden huomenna aamulla ajamaan kohti etelaa. Toivotaan etta vastoinkaymiset riittaa talta eraa.
Jaime antoi pienen Chilen lipun, "jotta muistaisit etta sinulla on ystava Chilessa".
Etta on ollut raskas viikko. Mutta omalla tavalla palkitseva. En vaihtaisi pois mistaan hinnasta.
PanAmerica vaikenee, ja siirtyy taka-ajo hommiin. Kirjoittelen kun loydan netin.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Toivo elaa
Puoli neljalta pitaisi menna kentalle hakemaan osaa. Jos tulli suostuis tekemaan senverran hommia. Ja bemariliike kiinnittamaan sen, voihan sen tehda itsekin.
Pieni on oljenkorsi mutta siita pidetaan kiinni.
Pieni on oljenkorsi mutta siita pidetaan kiinni.
Perhosia vatsassa
Kaveri soitti aamulla, uutisia lentokentalta. Minun paketti viedaan tulliin aamupaivan aikana ja jos kaikki menee hyvin niin puoleltapaivin tulee lisaa uutisia. Arvio oli etta kolmelta olisi paketti noudettavissa ja bemariliike menee kiinni kuudelta.
Jannaksi menee.
Ei auta muuta kuin odottaa. Voin vakuuttaa etta on hieman jannittynyt ja hermostunut olo. Kunhan vaan paasisi tien paalle ja kilometreja alle.....
Jannaksi menee.
Ei auta muuta kuin odottaa. Voin vakuuttaa etta on hieman jannittynyt ja hermostunut olo. Kunhan vaan paasisi tien paalle ja kilometreja alle.....
torstai 13. marraskuuta 2008
Uskon huomiseen
Kaveri oli saanut suoran yhteyden DHL.n kentan paallikkoon ja han lupasi hakea paketin kontista ja kiikuttaa tulliin. Voipi olla etta huomisaamuna saan pakettini, ja mopon ajokuntoon iltaan mennessa. Silloin pitaisi ehtia Ushuaiaan ajoissa. Taas on toivonkipinaa rinnassa.
Tuo 19 paiva Ushuaiassa on pelkastaan taloudellinen asia. Ehdin muuttaa lennot sille paivalla juuri ennenkuin pumppu hajosi. Enaa ei saa muuttaa, pitaa ostaa uusi. Ja se voi maksaa mita vaan.
Kahtotaan mita uusi paiva tuo tullessaan.
Lopuksi kyparassani soinen Smile kappaleen sanat. Ne johdattavat minua talla hetkella eteenpain. Johdattakoon myos kotipoikia jos ovat pulassa.
Smile though your heart is aching
Smile even though it’s breaking
When there are clouds in the sky, you’ll get by
If you smile through your fear and sorrow
Smile and maybe tomorrow
You’ll see the sun come shining through for you
Light up your face with gladness
Hide every trace of sadness
Although a tear may be ever so near
That’s the time you must keep on trying
Smile, what’s the use of crying?
You’ll find that life is still worthwhile
If you just smile
Tuo 19 paiva Ushuaiassa on pelkastaan taloudellinen asia. Ehdin muuttaa lennot sille paivalla juuri ennenkuin pumppu hajosi. Enaa ei saa muuttaa, pitaa ostaa uusi. Ja se voi maksaa mita vaan.
Kahtotaan mita uusi paiva tuo tullessaan.
Lopuksi kyparassani soinen Smile kappaleen sanat. Ne johdattavat minua talla hetkella eteenpain. Johdattakoon myos kotipoikia jos ovat pulassa.
Smile though your heart is aching
Smile even though it’s breaking
When there are clouds in the sky, you’ll get by
If you smile through your fear and sorrow
Smile and maybe tomorrow
You’ll see the sun come shining through for you
Light up your face with gladness
Hide every trace of sadness
Although a tear may be ever so near
That’s the time you must keep on trying
Smile, what’s the use of crying?
You’ll find that life is still worthwhile
If you just smile
Tulli
Iloinen oli kohtaaminen paajoukon kanssa. Pojat olivat olleet keskustassa pitkalla paivallisella, mina istuskelin hotellin sisapihalla sixpacki seuranani. Lahdettiin laheiseen baariin parille, palattuamme tuhottiin Samin kanssa viela sixpackin rippeet.
Aamulla mopo Bemariliikkeeseen, siella lupasivat pistaa tyon alle kun osa saapuu. Bemariliikkeessa tavattiin asiakkaana oleva vanhempi herrasmies Jaime. Kayntikortissa lukee Executive Vice President ja firma on CAP S.A. Kaveri alkoi heti auttamaan minua, selvisi etta pumppu on tullut Chileen. Kaytiin DHL:n konttorissa ja siella kerrottiin etta pumppu on kontissa lentokentalla ja odottaa tullausta. Han pisti yhtionsa kuljetusvastuullisen hoitamaan pakettiani mahdollisimman pian ulos tullista, selvisi etta tulli on lakossa. Voihan Brestin jyrays olisi kapteeni Haddock sanonut.
Kuljetusvastaava lahti lentokentalle katsomaan mita voi tehda. Selvinnee viela tanaan iltapuolella. Pumppu tarvitaan huomenna jos aikoo ehtia Ushuaiaan keskiviikkoon mennessa. Bemariliike kun on kiinni viikonloppuisin. Valilla tuntuu etta eiko tokkiminen koskaan lopu.
Mutta en voi lakata ihmettelemasta ihmisten avuliaisuutta ja hyvatahtoisuutta. Tuollainen isokenkainen johtaja alkaa tuosta vaan hoitamaan resuisen suomalaisen asioita. Ja pelkastaan auttamisen halusta. Valilla nousee pala kurkkuun kun ajattelee naita asioita.....
Kirjoittelen lisaa kun tulee lisaa tietoa, siihen asti PanAmerica vaikenee.
Aamulla mopo Bemariliikkeeseen, siella lupasivat pistaa tyon alle kun osa saapuu. Bemariliikkeessa tavattiin asiakkaana oleva vanhempi herrasmies Jaime. Kayntikortissa lukee Executive Vice President ja firma on CAP S.A. Kaveri alkoi heti auttamaan minua, selvisi etta pumppu on tullut Chileen. Kaytiin DHL:n konttorissa ja siella kerrottiin etta pumppu on kontissa lentokentalla ja odottaa tullausta. Han pisti yhtionsa kuljetusvastuullisen hoitamaan pakettiani mahdollisimman pian ulos tullista, selvisi etta tulli on lakossa. Voihan Brestin jyrays olisi kapteeni Haddock sanonut.
Kuljetusvastaava lahti lentokentalle katsomaan mita voi tehda. Selvinnee viela tanaan iltapuolella. Pumppu tarvitaan huomenna jos aikoo ehtia Ushuaiaan keskiviikkoon mennessa. Bemariliike kun on kiinni viikonloppuisin. Valilla tuntuu etta eiko tokkiminen koskaan lopu.
Mutta en voi lakata ihmettelemasta ihmisten avuliaisuutta ja hyvatahtoisuutta. Tuollainen isokenkainen johtaja alkaa tuosta vaan hoitamaan resuisen suomalaisen asioita. Ja pelkastaan auttamisen halusta. Valilla nousee pala kurkkuun kun ajattelee naita asioita.....
Kirjoittelen lisaa kun tulee lisaa tietoa, siihen asti PanAmerica vaikenee.
Konttorihommia
Valkeni heti edellisen jutun jalkeen etta autokuskini ja apupoika oli konttorikalustealalla. Siispa hommiin, iltapaiva meni jossain virastossa kiinalaisia konttorituoleja kootessa. Ura alkoi asentamalla kumitassut jalkoihin, myohemmin sain vaativampia tehtavia mm. pyorien ja pumppujen asennusta. Hieman epailytti kun kravattimiehet kavi juttelemassa minulle. Mahtaako viela joutua putkaan kun painaa hommia ilman tyolupaa. Kiinalainen laatu loisti taallakin, viimeiset tuolit kasattiin silla mita torilta loytyi.
Iltaseitsemalta matka jatkui, laskeskelin etta ehditaan Santiagoon ennenkuin bemariliike menee kiinni. Ajelia alkuyosta muutaman tunnin kun ei matka oikein tahtonut edeta. Sitten selvisi etta pitaa viela toimittaa yksi poydanjalka Atacaman autiomaan lentokentalle, joten kello 2 jalkeen tienposkeen parkkiin, viltti esiin ja kolme miesta nukkui ahtaassa ohjaamossa aamuseitsemaan. Takuutoimituksen jalkeen matka jatkui ja Santiagoon saavuttiin iltakahdeksalta.
Rahdista maksoin hieman yli 300 egee, ei paha kun matkaa oli noin 1600 km. Tekee noin 20 senttia kilometrilta, samanverran kuin tyonantajani maksoi aikanaan. Eipa tainut pojat tilittaa rahoja tyonantajalleen vaan menivat omaan taskuun. Suotakoon se heille. Tosi mukavia ja reiluja kavereita. Ihme etta sellaisia aina loytyy kun tarvii.
Chile on huomattavasti vauraampi kuin aikaisemmat etela-amerikan maat. Pohjoisessa oli toki koyhempaa mutta Santiago on jo ihan kaupungin oloinen. Tasta maasta saa taas kunnon bensaa, menikohan bensapumppu jumiin likaisesta bensasta. Tieda hanta, kun kotiin paasen suoritan vainaalle ruumiinavauksen.
Sama hiekkaranta joka alkoi nakymaan Perussa jatkuu taalla Chilessa. Hieman ennen Santiagoa alkoi vihertaa, muutama kaktus ja pensas oli tienposkessa. Metsureille ei ole hommia taalla.
Motomarketista toimitettu bensapumppu oli lahtenyt tanaan Frankfurtista joten epailen etta se on taalla huomenna kuten on luvattu. Taytyy sanoa etta esimerkillista palvelua, viime vuonna yritin saada Otto Brandtilta Hondan etuvanne Sarajevoon samalla tavalla. Vastaus oli: "meilla ei ole sellaista palvelua". Sellainen palveluyhteiskunta Suomi on. Paitsi Motomarketissa.
Eli fiilikset taas odottavan positiiviset. Jos huomisen paivan aikana saadaan pyoran kuntoon ajan 19.11 kotiinlahtevien ryhman kiinni. Onnistunee paivassa kun painaa asenteella. Taalla olen kuitenkin kaksi yota joten huomenna tulee lisaa juttua, pysykaa linjalla.
PanAmerica vaikenee, mutta vain huomiseen.
Iltaseitsemalta matka jatkui, laskeskelin etta ehditaan Santiagoon ennenkuin bemariliike menee kiinni. Ajelia alkuyosta muutaman tunnin kun ei matka oikein tahtonut edeta. Sitten selvisi etta pitaa viela toimittaa yksi poydanjalka Atacaman autiomaan lentokentalle, joten kello 2 jalkeen tienposkeen parkkiin, viltti esiin ja kolme miesta nukkui ahtaassa ohjaamossa aamuseitsemaan. Takuutoimituksen jalkeen matka jatkui ja Santiagoon saavuttiin iltakahdeksalta.
Rahdista maksoin hieman yli 300 egee, ei paha kun matkaa oli noin 1600 km. Tekee noin 20 senttia kilometrilta, samanverran kuin tyonantajani maksoi aikanaan. Eipa tainut pojat tilittaa rahoja tyonantajalleen vaan menivat omaan taskuun. Suotakoon se heille. Tosi mukavia ja reiluja kavereita. Ihme etta sellaisia aina loytyy kun tarvii.
Chile on huomattavasti vauraampi kuin aikaisemmat etela-amerikan maat. Pohjoisessa oli toki koyhempaa mutta Santiago on jo ihan kaupungin oloinen. Tasta maasta saa taas kunnon bensaa, menikohan bensapumppu jumiin likaisesta bensasta. Tieda hanta, kun kotiin paasen suoritan vainaalle ruumiinavauksen.
Sama hiekkaranta joka alkoi nakymaan Perussa jatkuu taalla Chilessa. Hieman ennen Santiagoa alkoi vihertaa, muutama kaktus ja pensas oli tienposkessa. Metsureille ei ole hommia taalla.
Motomarketista toimitettu bensapumppu oli lahtenyt tanaan Frankfurtista joten epailen etta se on taalla huomenna kuten on luvattu. Taytyy sanoa etta esimerkillista palvelua, viime vuonna yritin saada Otto Brandtilta Hondan etuvanne Sarajevoon samalla tavalla. Vastaus oli: "meilla ei ole sellaista palvelua". Sellainen palveluyhteiskunta Suomi on. Paitsi Motomarketissa.
Eli fiilikset taas odottavan positiiviset. Jos huomisen paivan aikana saadaan pyoran kuntoon ajan 19.11 kotiinlahtevien ryhman kiinni. Onnistunee paivassa kun painaa asenteella. Taalla olen kuitenkin kaksi yota joten huomenna tulee lisaa juttua, pysykaa linjalla.
PanAmerica vaikenee, mutta vain huomiseen.
tiistai 11. marraskuuta 2008
Valoa risukasaan
Joopajoo, kaikkea sita vuorokauteen mahtuu. Eilen muu porukka lahti 3 jalkeen Antofagastoon, noin 200 km paahan. Meikalainen piti tulla perassa mopo avolavan kyydissa. Yksi avolava oli seissyt hotellin edessa koko paivan purkamassa jotain tavaraa ja sanoi etta ottaa mopon ja minut kyytiin. Kuski tuli kuitenkin kertomaan etta on problema ja voi lahtea vasta huomenna. Alkoi ahdistaa.
Kadulla seisoi Mauricio ja han ilmoittautui vapaaehtoiseksi auttamaan meikalaista. Sanoi etta kylla rahakin kelpaisi kun oli tyoton.
Soitettiin Joselle Santiaagoon joka oli BMW-spesialisti ja han antoi ohjeet mita pitaaa testata. Selvisi etta vika on varmuudella jumittuneessa bensapumpussa.
BMW Chile sanoi etta yhtaan pumppua ei ole maassa, kestaa vahintaan 10 paivaa saada sellainen. Netista nain etta Motomarketilla Turussa on yksi kaytetty 1150 GS myynnissa, soitin Jukka J:lle joka lupasi kayda aamulla katsomassa joutaisiko siita pumppu Chileen.
Yolla tuli soitto, pumppu on irti, DHL:lla kestaa rahti 2 vuorokautta Santiaagoon.
Aamulla tuli eilinen autokuski ja kysyi kelpaako kyyti viela. Yritin selittaa etta tarvis paasta Santiaagoon ja selvisi etta han on sinne menossa kun kerran asuu siella. Ajelee ilmeisesti tavaraa Calamaan ja Antofagastoon. Pyora tulee paluurahtina. Kysyin hintaa, han kohautti olkapaita ja viittoili voinko ajaa matka puoleksi. Saas nahda mita reissu maksaa mutta minulla on hyvat fiilikset kaverin suhteen.
Tultin juuri Antofagastoon, jatketaa noin 4 tunnin paasta Santiaagoon (1400 km). Ajetaan ilmeisesti nonstoppina joten ollaan siella huomenna joskus iltapaivalla. Pitaisi olla aikaa saada pyora kuntoon ja matka jatkumaan.
Kiitos Pexalle ja Jussille neuvoista, Jukalle ja Eskolle avusta. Jos homma onnistuu, olen todella kiitollinen.
Fiilikset ovat aivan eri tasolla kun eilen. PanAmerica vaikenee Santiaagoon asti.
Kadulla seisoi Mauricio ja han ilmoittautui vapaaehtoiseksi auttamaan meikalaista. Sanoi etta kylla rahakin kelpaisi kun oli tyoton.
Soitettiin Joselle Santiaagoon joka oli BMW-spesialisti ja han antoi ohjeet mita pitaaa testata. Selvisi etta vika on varmuudella jumittuneessa bensapumpussa.
BMW Chile sanoi etta yhtaan pumppua ei ole maassa, kestaa vahintaan 10 paivaa saada sellainen. Netista nain etta Motomarketilla Turussa on yksi kaytetty 1150 GS myynnissa, soitin Jukka J:lle joka lupasi kayda aamulla katsomassa joutaisiko siita pumppu Chileen.
Yolla tuli soitto, pumppu on irti, DHL:lla kestaa rahti 2 vuorokautta Santiaagoon.
Aamulla tuli eilinen autokuski ja kysyi kelpaako kyyti viela. Yritin selittaa etta tarvis paasta Santiaagoon ja selvisi etta han on sinne menossa kun kerran asuu siella. Ajelee ilmeisesti tavaraa Calamaan ja Antofagastoon. Pyora tulee paluurahtina. Kysyin hintaa, han kohautti olkapaita ja viittoili voinko ajaa matka puoleksi. Saas nahda mita reissu maksaa mutta minulla on hyvat fiilikset kaverin suhteen.
Tultin juuri Antofagastoon, jatketaa noin 4 tunnin paasta Santiaagoon (1400 km). Ajetaan ilmeisesti nonstoppina joten ollaan siella huomenna joskus iltapaivalla. Pitaisi olla aikaa saada pyora kuntoon ja matka jatkumaan.
Kiitos Pexalle ja Jussille neuvoista, Jukalle ja Eskolle avusta. Jos homma onnistuu, olen todella kiitollinen.
Fiilikset ovat aivan eri tasolla kun eilen. PanAmerica vaikenee Santiaagoon asti.
maanantai 10. marraskuuta 2008
Voihan surkeus
Polttoainepumppua on nyt ihmetelty viisi tuntia. Joku mopokorjaaja tuli paikalle ja lahti hakemaan testeria. Meikalaisten diagnoosi on kyllakin sellainen etta pumppu on jumissa. Lahin bemarin huolto on Santiagossa ja sinne on toistatuhatta kilometria. Taitaa kayda niin etta mopo menee autossa ja kuski bussissa sinne. Eri asia on sitten etta kuinka pian saa uuden pumpun vai meneeko koko ruiskuyksikko uusiksi. Molemmat tulee varmasti Saksasta.
Eipa ole fiilikset kovin korkealla mutta oma vika kait kun ei lahtenyt Hondalla ;).
Onneksi hotellin omistajan mies on hyvin auttavainen ja on hommannut apua paikalle. Kun soittelee noihin bemarin liikkeisiin saa vastaukseksi "sorry, but we cannot help you". Tuo pyora tanne niin katsotaan. He ovat vain toissa taalla.
Mutta satunnaiset tuttavuudet, niinkuin tama hotellin mies, auttavat kykyjensa mukaan kusessa olevaa. Aina yllattyy yhta paljon kun huomaa miten ystavallisia ja auttavaisia ihmiset talla pallolla ovat. Ottakaamme mallia heista.
Palataan kun on uutta kerrottavaa, toistaiseksi vaikenee PanAmerica.
Eipa ole fiilikset kovin korkealla mutta oma vika kait kun ei lahtenyt Hondalla ;).
Onneksi hotellin omistajan mies on hyvin auttavainen ja on hommannut apua paikalle. Kun soittelee noihin bemarin liikkeisiin saa vastaukseksi "sorry, but we cannot help you". Tuo pyora tanne niin katsotaan. He ovat vain toissa taalla.
Mutta satunnaiset tuttavuudet, niinkuin tama hotellin mies, auttavat kykyjensa mukaan kusessa olevaa. Aina yllattyy yhta paljon kun huomaa miten ystavallisia ja auttavaisia ihmiset talla pallolla ovat. Ottakaamme mallia heista.
Palataan kun on uutta kerrottavaa, toistaiseksi vaikenee PanAmerica.
Hiekkaa
Tultiin eilen Chileen, Calaman kaupunkiin. Kolme paivaa meni aavikolla ja tuli opeteltua hiekassa ajamista. Pitkia paivia, keskinopeus 20 km/h. Upeita maisemia muutta aika uuvuttavaa.
Aamulla ei sitten Bemarin polttoainepumppu lahtenyt kayntiin, sita ihmetellaan parhaillaan. Polttaa sulakkeen samantien kun pistaa virran paalle. Eli ei olla pelkastaan hukassa maailmalla, nyt ollaan myos kusessa.
Kahtotaan mita paiva tuo tullessaan, 19 paiva on lento kotiin, siihen pitaisi kereta.
PanAmerica siirtyy tutkimaan sahko-ongelmia ja vaikenee toistaiseksi.
Aamulla ei sitten Bemarin polttoainepumppu lahtenyt kayntiin, sita ihmetellaan parhaillaan. Polttaa sulakkeen samantien kun pistaa virran paalle. Eli ei olla pelkastaan hukassa maailmalla, nyt ollaan myos kusessa.
Kahtotaan mita paiva tuo tullessaan, 19 paiva on lento kotiin, siihen pitaisi kereta.
PanAmerica siirtyy tutkimaan sahko-ongelmia ja vaikenee toistaiseksi.
perjantai 7. marraskuuta 2008
Tie Sucren
Heipparallaa, eilen lahdettiin aamulla La Pazista. Aamuruuhkasta paastyamme kaannettiin keulat kohti Ouroroa. Pari tuntia suoraa tieta ja siellahan oltiin tankilla. Tankilta lahti porukka pienissa ryhmissa, tietyomaan kohdalla porukka eksyi toisistaan. Paamaara oli Sucre mutta 5 pyoraa paineli yhden risteyksen ohitse ja paatyi Potosiin.
Meikapojat lahtikin oikeata tieta. Ensin hyvaa asvalttitieta pieneen kaupunkiin. Siella ihmeteltiin mista lahtee tie Sucreen. Paikalliset viittoili rinteeseen pain. Ja sieltahan se loytyi.
Lahdettiin kapuamaan vuorta ylos kalyista hiekkatieta joka muuttui jonkin matkan paasta tietyomaaksi. Parin tunnin paasta saavuttiin kylaan. Paikalliset kertoi etta tuo tie asvaltoidaan kohta. Mieli koheni, loppumatka on sitten varmaan paallystettya tieta.
Mutta kun ei ollut. Tie oli hiekkainen, kapea, irtosoraa, monttuinen, mutkainen ja kulki vuorenseinamaa pitkin. Pudotusta satoja metreja. Mutta ne maisemat, voivoi, olihan ne hienoja. Ja matkanvarrelle mahtui monta pienta inkkarikylaa joissa meno oli 100 % autenticoa. Ei ollut turismin pilaamia rysia.
Keskinopeus jai alle 30 km/h joten eihan me Sucreen paasty. Majoituttiin pienen kylan hotelliin joka oli sisapiha (mahtui just 6 moottoripyoraa) ja kolme huonetta. Pihan peralla oli vessat, kyykkymallinen ja pytty johon ei kukaan taysjarkinen olisi istunut (taisi joku hadissan kuitenkin istua koska aamulla pytyssa oli donitsi).
Kylan talojen ovet aukein ja sielta kurkisteli inkkarinainen tai -mies. Jos meikalaiset katseli sinnepain niin ovet pamahti kiinni saman tien.
Kylan baarista sai paivallista, ei tarvinnut menua lueskella. Riisia ja paistettu kanamuna. Pari tomaattisiivua. Oli kuitenkin suosittu, kylalaisia kavi siella sankoin joukoin syomassa.
Illalla, pimeassa, kaduvarrella istuskellesa, tahtitaivas kattona, olutpullo kadessa ja korvissa soi Eppujen "Linnunradan Laidalla", tuntui taas silta etta olen kaukana kotoa. Ei ollut koti-ikava vaan kiitollinen olo etta maailman tiet on minut tanne tuonut.
Kylan parhaimmasta majoituksesta lahdimme 7 jalkeen aamulla. Reilut 5 tuntia ja olitiin Sucressa. Taas 30 km/h. Sucresta lahdttiin aamiaisen jatko-osan jalkeen kohti Potosia ja taalla ollaan. Paivan paamaara oli Uyuny jossa on suola-aavikko. Sinne siis huomenna, paivan myohassa. Muut taitavat olla siella jo. Tulee vahan kiinniajettavaa mutta se on tuttua touhua.
PanAmerica vaikenee mutta vain huomiseen.
Meikapojat lahtikin oikeata tieta. Ensin hyvaa asvalttitieta pieneen kaupunkiin. Siella ihmeteltiin mista lahtee tie Sucreen. Paikalliset viittoili rinteeseen pain. Ja sieltahan se loytyi.
Lahdettiin kapuamaan vuorta ylos kalyista hiekkatieta joka muuttui jonkin matkan paasta tietyomaaksi. Parin tunnin paasta saavuttiin kylaan. Paikalliset kertoi etta tuo tie asvaltoidaan kohta. Mieli koheni, loppumatka on sitten varmaan paallystettya tieta.
Mutta kun ei ollut. Tie oli hiekkainen, kapea, irtosoraa, monttuinen, mutkainen ja kulki vuorenseinamaa pitkin. Pudotusta satoja metreja. Mutta ne maisemat, voivoi, olihan ne hienoja. Ja matkanvarrelle mahtui monta pienta inkkarikylaa joissa meno oli 100 % autenticoa. Ei ollut turismin pilaamia rysia.
Keskinopeus jai alle 30 km/h joten eihan me Sucreen paasty. Majoituttiin pienen kylan hotelliin joka oli sisapiha (mahtui just 6 moottoripyoraa) ja kolme huonetta. Pihan peralla oli vessat, kyykkymallinen ja pytty johon ei kukaan taysjarkinen olisi istunut (taisi joku hadissan kuitenkin istua koska aamulla pytyssa oli donitsi).
Kylan talojen ovet aukein ja sielta kurkisteli inkkarinainen tai -mies. Jos meikalaiset katseli sinnepain niin ovet pamahti kiinni saman tien.
Kylan baarista sai paivallista, ei tarvinnut menua lueskella. Riisia ja paistettu kanamuna. Pari tomaattisiivua. Oli kuitenkin suosittu, kylalaisia kavi siella sankoin joukoin syomassa.
Illalla, pimeassa, kaduvarrella istuskellesa, tahtitaivas kattona, olutpullo kadessa ja korvissa soi Eppujen "Linnunradan Laidalla", tuntui taas silta etta olen kaukana kotoa. Ei ollut koti-ikava vaan kiitollinen olo etta maailman tiet on minut tanne tuonut.
Kylan parhaimmasta majoituksesta lahdimme 7 jalkeen aamulla. Reilut 5 tuntia ja olitiin Sucressa. Taas 30 km/h. Sucresta lahdttiin aamiaisen jatko-osan jalkeen kohti Potosia ja taalla ollaan. Paivan paamaara oli Uyuny jossa on suola-aavikko. Sinne siis huomenna, paivan myohassa. Muut taitavat olla siella jo. Tulee vahan kiinniajettavaa mutta se on tuttua touhua.
PanAmerica vaikenee mutta vain huomiseen.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Altiplano
Eilinen paiva alkoi kaynnilla kaislasaarilla, Uros-saaret nimeltaan. Kelluvat Punon edustalla, asukkaita noin 2000. Yllapitavat lahinna Uros-heimon perinteita. On vanhin heimo niilla nurkin.
Puolenpaivan jalkeen kaantyi nokka kohti Boliviaa ja Copacabanaa. Piti koeajaa Seattlessa saatu vene mutta.......
Eihan se toiminut. Alahuulet pitkana sita katseltiin ja kaanneltiin mutta ei sen sielunelamaan pystynyt mekaanisen alan miehet paneutumaan. Paatettiin nakata paatti jorpakkoon mutta viime tingassa sen pelasti yksi retkikuntalainen. Onhan joukossa sahkoalan miehia eli katsotaaan saadaanko kountoon.
Tanaan aamulla kohti La Pazia, maailman korkeimmalla sijaitsevaa paakaupunkia. Vuorossa muutama renkaanvaihto. Heti alkumatkasta kaatuneitten kerhoon liittyi uusi jasen. Talla kertaa jalleen onnea, olisi voinut paatya jyrkanteelta Titicaca-jarveen. Paasi eroon yhdesta sivulaukusta ja etuhaarukka haritti kuin Paavon katse (rautakangella oikaisimme sen). Muutenkin mopoon tuli katu-uskottavuutta kertaheitolla lisaa.
Huoltohommat saatiin tehtya, huomenna matka jatkuu pitkin Altiplanoa kohti suola-aavikoita. Taalla 4000 m korkeudessa mopokin kulkee rauhallisesti eika ryntaile. Paakopassa on tuntunut pari paivaa pienta jysketta. Sen vuoksi kypara ei ole pahemmin soitellut savelia, mita nyt Pink Floydia yhtena paivana.
Vapaailta tiedossa La Pazissa. Ei viitsi lahtea kauhian kauas, taalla kun on pelkastaa ylamakea, joskus harvoi alamakea. Tasaista ei yhtaan.
Puolenpaivan jalkeen kaantyi nokka kohti Boliviaa ja Copacabanaa. Piti koeajaa Seattlessa saatu vene mutta.......
Eihan se toiminut. Alahuulet pitkana sita katseltiin ja kaanneltiin mutta ei sen sielunelamaan pystynyt mekaanisen alan miehet paneutumaan. Paatettiin nakata paatti jorpakkoon mutta viime tingassa sen pelasti yksi retkikuntalainen. Onhan joukossa sahkoalan miehia eli katsotaaan saadaanko kountoon.
Tanaan aamulla kohti La Pazia, maailman korkeimmalla sijaitsevaa paakaupunkia. Vuorossa muutama renkaanvaihto. Heti alkumatkasta kaatuneitten kerhoon liittyi uusi jasen. Talla kertaa jalleen onnea, olisi voinut paatya jyrkanteelta Titicaca-jarveen. Paasi eroon yhdesta sivulaukusta ja etuhaarukka haritti kuin Paavon katse (rautakangella oikaisimme sen). Muutenkin mopoon tuli katu-uskottavuutta kertaheitolla lisaa.
Huoltohommat saatiin tehtya, huomenna matka jatkuu pitkin Altiplanoa kohti suola-aavikoita. Taalla 4000 m korkeudessa mopokin kulkee rauhallisesti eika ryntaile. Paakopassa on tuntunut pari paivaa pienta jysketta. Sen vuoksi kypara ei ole pahemmin soitellut savelia, mita nyt Pink Floydia yhtena paivana.
Vapaailta tiedossa La Pazissa. Ei viitsi lahtea kauhian kauas, taalla kun on pelkastaa ylamakea, joskus harvoi alamakea. Tasaista ei yhtaan.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Paluu jarvelle
Aamusta Arequipaan. Ylamakea sinne ja siella torille seisomaan. Voivoi kun oli hauskaa, ihmisia vaikka kuinka paljon, lehdisto paikalla tietenkin. Taas ihmeteltiin mopoja ja niiden kuljettajia. Kaksi naispoliisia kaunisti toria, jos tuollaisia poliiseja olisi Suomessa niin haluaisin olla niiden kanssa enemmankin tekemisissa.
Syotiin aamiaisen jatko-osa torikuppilassa ja sen jalkeen matka jatkui kohti Altiplanoa. Tytot torilla lahetteli lentosuukkoja, joku huusi "thank You for visiting us". Oli aurinkoa mielessa ja taivaalla.
Ylamakeen, tuuli selan takana, mittarissa 120, 6-vaihde silmassa. ei humise, mikaan ei kolise, bemari kehraa kuin kissa. Sieluun leviaa kumma rauhan tunne, kaikki on juuri niin kun pitaisi olla. Minulla oli hyva olla.
Ylamakea jatkui reiluun 4500 m. Sitten pudotus Juliacaan joka on sen nakoinen kaupunki etta olisi aloitettu rakentamaan viime viikolla. Oli sellaisen nakoinen myos viime kerralla joten kaavoitustilanne taitaa olla stabiili.
Sielta pieni rykaisy kohti Punoa ja taallahan me ollaan. Paluu Titicacajarvelle on tosiasia.
Vahan kolottaa takaraivossa tama 4000 korkeus. Luin kirjasta etta pitaa muistaa juoda tarpeeksi, nestetta katoaa korkeassa ilmanalassa.
PanAmerica siirtyy akklimatisoitumisharjoitusten pariin, vaikenee huomiseen.
Syotiin aamiaisen jatko-osa torikuppilassa ja sen jalkeen matka jatkui kohti Altiplanoa. Tytot torilla lahetteli lentosuukkoja, joku huusi "thank You for visiting us". Oli aurinkoa mielessa ja taivaalla.
Ylamakeen, tuuli selan takana, mittarissa 120, 6-vaihde silmassa. ei humise, mikaan ei kolise, bemari kehraa kuin kissa. Sieluun leviaa kumma rauhan tunne, kaikki on juuri niin kun pitaisi olla. Minulla oli hyva olla.
Ylamakea jatkui reiluun 4500 m. Sitten pudotus Juliacaan joka on sen nakoinen kaupunki etta olisi aloitettu rakentamaan viime viikolla. Oli sellaisen nakoinen myos viime kerralla joten kaavoitustilanne taitaa olla stabiili.
Sielta pieni rykaisy kohti Punoa ja taallahan me ollaan. Paluu Titicacajarvelle on tosiasia.
Vahan kolottaa takaraivossa tama 4000 korkeus. Luin kirjasta etta pitaa muistaa juoda tarpeeksi, nestetta katoaa korkeassa ilmanalassa.
PanAmerica siirtyy akklimatisoitumisharjoitusten pariin, vaikenee huomiseen.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Freedom
Palatkaamme ajassa hieman taaksepäin, Panama Cityyn. Hotelli Acapulcon edessä seisoo pitkä komea, hieman minua lyhyempi, musta mies. Havaittuaan meidät kysyy: mitä miehiä ja millä asialla. Selvitettyään taustamme hän esittäytyy, hän on Freedom ja tämä on hänen katunsa. Freedom on eräänlainen konsultti, ei myy mitään mutta välittää kulutushyödykkeitä niitä tarvitseville. Kysyy meiltä: miksi olette yksin, tarvitsetteko seuraa, päihteitä, piristeitä? Seuran suhteen kerromme että Suomalaismiehet ovat lähinnä metsästäjiä, ei keräilijöitä. Metsästysvietti ei saa tyydytystä hänen tuotteistaan, ja toisaalta Suomalaismiehet käyttävät lähinnä etanolipohjaisia päihteitä joten kaupat jäävät tekemättä.
Freedom on syntynyt Panaman pahamaineisessa Colonin satamakaupungissa. Vartuttuaan siellä hän muutti New Yorkiin opiskelemaan katutieteitä. Georg dabuljuu lähetti hänet sieltä takaisin jostain syystä. Freedom oli valistunut mies, tiesi Suomen, tunsi jopa muutaman Suomalaisen. Oli kierrellyt Eurooppaa, käynyt Amsterdamissa.
Freedom oli mukava, reilu katukonsultti. Olihan hän saannut koulutuksen alan parhaimpiin kuuluvassa opinahjossa. Tunnin keskustelun jälkeen tiemme erosivat, meidän tie vei viidennen kerroksen huoneeseen, Freedomin tie eteenpäin kadulla.
Sellainen oli Freedom, katutieteiden tohtori.
Nazca
Nyt se on selvitetty, ne Nazcan kuviot on jonkun muupallomiehen tekemia. Ei oo talta pallolta. Kaytiin kiertelemassa lentokoneella ja olihan ne ihmeellisia. Sielta loytyi myos astronautti, vaikkakin se muistutti enemman alkumotoristia.
Muuten paiva kului aavikon parissa, Tyyni valtameri nayttaytyi koko komeudessaan mika oli mieluisa lisa hiekkaiseen maisemaan. Ajeltiin iltapuolikahdeksaan, tuni meni pimeassa. Huomenna lyhyt rykaise Arequipaan, sitten Titicacajarvelle ulkoiluttamaan Seattlessa Svenilta saatua venetta. On mukana viela.
Iltapaivalla oli kylma tuuli, piti kaivaa gore-valitakki esiin. Ensimmaista kertaa sitten Kanadan.
Nyt huuhtelemaan turvasta hiekka pois. Pojat taisi menna jo. PanAmerica siirtyy iltaaskareisiin ja vaikenee. Mutta vain huomiseksi.
Muuten paiva kului aavikon parissa, Tyyni valtameri nayttaytyi koko komeudessaan mika oli mieluisa lisa hiekkaiseen maisemaan. Ajeltiin iltapuolikahdeksaan, tuni meni pimeassa. Huomenna lyhyt rykaise Arequipaan, sitten Titicacajarvelle ulkoiluttamaan Seattlessa Svenilta saatua venetta. On mukana viela.
Iltapaivalla oli kylma tuuli, piti kaivaa gore-valitakki esiin. Ensimmaista kertaa sitten Kanadan.
Nyt huuhtelemaan turvasta hiekka pois. Pojat taisi menna jo. PanAmerica siirtyy iltaaskareisiin ja vaikenee. Mutta vain huomiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
