Vatsa täynnä korpuksi paistettua lohta. Huonoin päivällinen tähän asti. On siis aika palata muistoissa viime maanantaihin.
Aamulla meillä oli edessä , jo retkikunnan jäseniksi muodostuneiden autojen, Ponun ja Krissen palauttaminen isännälle. Olimme aikoinaan vuokranneet ne kolmeksi päiväksi. Automatkailu kun jatkui odotettua pidemmälle soitimme välillä isännälle ja pyysimme lisää aikaa. Joka kerta hän kysyi ensin "where are you" ja sen jälkeen sanoi "call me when you are back". Isäntä ei ollut mikään smalltalk-mies vaan suoraselkäinen ja selväsanainen. Suomalaisittain lähes karpaasi.
Kurvattuamme vuokraamon pihalle isäntää ei ensin näkynyt. Löntysteli sitten tien toiselta puolelta luoksemme, otti autojen avaimet ja kysyi "wanna see my bulldozer". Miehellä oli pieni puskutraktori. Hän ylpeänä hyppäsi kuskin paikalle ja antoi meille näytteen miten tonttia maisemoidaan. Tovin katseluamme heilutimme hyvästit isännälle joka jäi möyrimään pihalleen. Lähdimme hiljaisuuden vallitessa kävelemään kohti aamiaisravintolaa. Hetken kulutta Peter puki ajatuksemme sanoiksi "hän oli onnellinen mies".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti