Quito

Aamulla kukonlaulun aikaan ponkaisimme rajalle. Kopissa istui paikallinen asiakaspalvelun ammattilainen naama nyrpeänä. Ei kelpaa Colombian lähtöleima kun on edelliseltä päivältä. Viittoili häipymään naapurimaan puolelle, mikä olisi ollut meille mieluinen vaihtoehto. Koska suntanamme on etelä, emme voineet toteuttaa rajapoliisin toivetta vaan seisoimme luukulla kunnes hän rupesi leimaamaan passejamme.

Tankille olikin seuraavaksi asiaa. Ensimmäinen asema oli kiinni, toisesa jonoa kuin Neuvostoliitossa. Kolmannessa ei ollut jonoa mutta asiakaspalvelun ammattilainen ilmoitti naama peruslukemilla että eivät myy bensaa ulkomaalaisille. Joten takaisin kakkosasemalle josta jono (siinä jonossa oli takseja) oli hälvennyt. Joten oletimme että kyseiseltä mittarilta myydään takseille ja ulkomaalaisille jaa niinhän se olikin. Paikalliset jonotti toiselle mittarille kun me tankattiin.

Tästä tulemmekin siihen tosiasiaan että kun raja ylitettiin loppui samalla iloiset ja hymyilevät ihmiset. Ihmisten pituus lyheni ja ulkonäkö muuttui. Maisemat ovat kauniita mutta erilaiset.Miten voi asiat muuttua näin paljon kun välissä on vai raja ?

Ei toimi Elisan liittymä täällä. Eikä monessa muussakaan maassa. Mainostekstiksi sopisi "don't leave home with it".

 Nyt lauantaipäivän viettoon, PanAmerica siirtyy iltapäivävapaalle.