Joku ihmetteli aikanaan etta millaisen kunnon tarvitsee pitkalle moottoripyoramatkalle. Nyt tiedan.
Alussa ajaminen vasytti jonkinverran, talla hetkella menee 12 tuntisia paivia ilman ongelmaa. Unensaanti ei ole ollut ongelma, hyvin nukuttaa iltaisin. Aamulla heraa yleensa melko aikaisin, kroppa huutaa etta mopon selkaan ja hanaa.
Eli kunto on tosi kova. Ajokunto siis. Mopòn selassa ei syke maantieajossa kovin korekealle nouse. Hapenottokykya ei siis tarvita eika kehiteta. Taman huomaa mm. kun majoitutaan hotelliin jossa on useampi kerros eika hissia. On nimittain kasseissa kantamista.
Mexicossa tolkuton huohottaminen selitettiin korkealla ilmanalalla. Mutta kun sama huohottaminen jatkui Panamassa (merenpinnan tasolla) voipi todeta etta mopopojalla ei ole hyva kassinkantokunto. Hyva ajokunto toki on. Ja sitahan taalla tarvitaan. Mutta epailen etta Sirpalla on toita meikalaisen kunnon kanssa kun kotiin paasee. Terveisia vaan kaikille Lahjan Tyttojen pojille.
Sellainen on mopopojan kunto. PanAmerica vaikenee mutta vain seuraavaan nettikahvilaan saakka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Aikas hyvin arjesta irti taidat olla, kun kypärässä vaan biisit paranee - ei tarvi kuunnella Turun poikia, jotka laulaa koko päivän kerran aloittuaan... Siis tää Mä joka päivä töitä teen...
Siinäpä sit kuulumisetkin samantien
TTarja
Lähetä kommentti