Heipparallaa, eilen lahdettiin aamulla La Pazista. Aamuruuhkasta paastyamme kaannettiin keulat kohti Ouroroa. Pari tuntia suoraa tieta ja siellahan oltiin tankilla. Tankilta lahti porukka pienissa ryhmissa, tietyomaan kohdalla porukka eksyi toisistaan. Paamaara oli Sucre mutta 5 pyoraa paineli yhden risteyksen ohitse ja paatyi Potosiin.
Meikapojat lahtikin oikeata tieta. Ensin hyvaa asvalttitieta pieneen kaupunkiin. Siella ihmeteltiin mista lahtee tie Sucreen. Paikalliset viittoili rinteeseen pain. Ja sieltahan se loytyi.
Lahdettiin kapuamaan vuorta ylos kalyista hiekkatieta joka muuttui jonkin matkan paasta tietyomaaksi. Parin tunnin paasta saavuttiin kylaan. Paikalliset kertoi etta tuo tie asvaltoidaan kohta. Mieli koheni, loppumatka on sitten varmaan paallystettya tieta.
Mutta kun ei ollut. Tie oli hiekkainen, kapea, irtosoraa, monttuinen, mutkainen ja kulki vuorenseinamaa pitkin. Pudotusta satoja metreja. Mutta ne maisemat, voivoi, olihan ne hienoja. Ja matkanvarrelle mahtui monta pienta inkkarikylaa joissa meno oli 100 % autenticoa. Ei ollut turismin pilaamia rysia.
Keskinopeus jai alle 30 km/h joten eihan me Sucreen paasty. Majoituttiin pienen kylan hotelliin joka oli sisapiha (mahtui just 6 moottoripyoraa) ja kolme huonetta. Pihan peralla oli vessat, kyykkymallinen ja pytty johon ei kukaan taysjarkinen olisi istunut (taisi joku hadissan kuitenkin istua koska aamulla pytyssa oli donitsi).
Kylan talojen ovet aukein ja sielta kurkisteli inkkarinainen tai -mies. Jos meikalaiset katseli sinnepain niin ovet pamahti kiinni saman tien.
Kylan baarista sai paivallista, ei tarvinnut menua lueskella. Riisia ja paistettu kanamuna. Pari tomaattisiivua. Oli kuitenkin suosittu, kylalaisia kavi siella sankoin joukoin syomassa.
Illalla, pimeassa, kaduvarrella istuskellesa, tahtitaivas kattona, olutpullo kadessa ja korvissa soi Eppujen "Linnunradan Laidalla", tuntui taas silta etta olen kaukana kotoa. Ei ollut koti-ikava vaan kiitollinen olo etta maailman tiet on minut tanne tuonut.
Kylan parhaimmasta majoituksesta lahdimme 7 jalkeen aamulla. Reilut 5 tuntia ja olitiin Sucressa. Taas 30 km/h. Sucresta lahdttiin aamiaisen jatko-osan jalkeen kohti Potosia ja taalla ollaan. Paivan paamaara oli Uyuny jossa on suola-aavikko. Sinne siis huomenna, paivan myohassa. Muut taitavat olla siella jo. Tulee vahan kiinniajettavaa mutta se on tuttua touhua.
PanAmerica vaikenee mutta vain huomiseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti